perjantaina, toukokuuta 05, 2006

Viikko mikä viikko


Jo on aikaa vapusta vierähtänyt. Toipumuspäivä oli tiistai, ei sen pahempia vierotuksia, mitä nyt iski se jokakeväinen allergia päälle. Se saa ihmisen pahalle ja sangen ikävälle, ja epäystävälliselle tuulelle. Keskiviikkona nukuin pitkään, imuroin ja luuttusin kotimme lattiatasot, sitten pyörän selkään ja Hourulaan, jossa odotti haastattelu radiodokumenttiin. Hienostihan se meni kaikin puolin , alun kolmatta tuntia siinä vierähti. Valmis kooste tulee sitten syyskuussa, kymmenesosa olen siitä, noin osapuilleen. Ääntä kuulemma tulee jo aikaisemminkin ja pitempänäkin kuin siinä kaiken kansan radioversiossa. "Valokuvaajan kuolema", on nimi. Tuolta voi seurata etenemistä http://www.nettidokumentti.fi .

Tänään perjantaina sitten suuntasin aamuvarhain Helsinkiin. Kameravausteet pakattuna ja tietenkin uudenkarhea panoraamapää mukana http://www.kingpano.com/ . Sää oli nyt mitä mainioin, vaan ei kuvaajalle. Tuon ainokaisen kuvan räpsäsin mennessä, tullessa en sitäkään. Tuo ainoakin meinasi jäädä ottamatta, olin nimittäin aamulla siemaissut lasillisen janooni vapusta jäänyttä hieman kai ylikäynyttä simaa, joka halusi tulla takaisin maailmaan tuolta kaikille tunnetusta päästä. Vaivaisesti ja etenkin varovaisesti takaisin autoon, ei mitään hienoja kuvakulmia kameran kanssa, eikä varsinkaan uuden panoraamapään testailuja. Onneksi oli lyhyen matkan päässä huoltoasema, jonne kiireesti ohjastin ja sisälle yksinäiseen huoneeseen mieteiskelemään ja soittelemaan epävireistä pärytuubaani.

Että mitä siellä Helsingissä, kun sinne kaikki nyt näyttävät suuntaavan. No eipä muuta kuin Sammallahden Penan luo näyttelyä hakemaan. Albrechtin Kristoffer oli myös paikalla ja siinä tunti vierähti rupatellessa, kuin kolme fotaria konsanaan taitavat.

Kuvat Harmoniaan ja vielä ehdin Keski-Suomen museoon taiteilijaseuran vuosinäyttelyn avajaisiin. Oli siellä meikäläisenkin työt seinitetty, huomasin. Hienon väljästi oli näyttelyn ripustus tehty.

Vaan väsymys iski, 550 kilometriä takana, ajoa toukokuun helteellä auton ikkunat kiinni. Koivu kukkii etelässä ja alkaa meilläkin. Paska-ajat Kapaselle. Ja kun niin nauttisin olla nyt ulkona.

Kotona olikin sitten odottassa Tumelta postia = Musta Taide. Laukussa myös kolme Penan lahjoittamaa kirjaa omistuskirjoituksineeen. Kaikin puolin onnistunut ja mieltä ilahduttava päivä. Kerran muuten yhdelle tunnetulle taidegraafikkonaiselle kuvasin "asevelihintaan", noin vain ystävällisyyttäni, ja pyynnöstä hänen teoksiaan. Arvatkaapa antoiko tuo bisnesihminen alennusta, kun olisin ostanut häneltä vedoksen tutulleni lahjaksi. Ja arvatkaapa, jäikö meikäläiseltä ostamatta?

Tulkaapa katsomaan Sammallahden kaupunkikuvia, ensi viikon kekiviikkona avajaiset Galleria Harmoniassa klo 18. Pena ei ole paikalla, valitettavasti. On menossa Pariisiin pystyttämään näyttelyään. Valinnat on tehtävä, vai mitä? Kiireisimmät voivat ostaa 30 euron hintaan näyttelykirjan, jokaiseen kuvaan on liitetty kuvakohtainen Bo Carpelanin runo. Kirjoja ei ole montaa, ei ihan kymmentäkään, sivuja on lähes 170.

P.S

En ymmärrä, miksei tuo KingPano-linkki toimi. Nimellä voi kuitenkin googlata, jos kiinnostaa. Joviaali oli tuon laitteen tekijä. Kyseli ensin kameran merkkiä, ja kun huomasi, ettei se standardi vehje sovellu, niin teki oitis minulle sopivan. Löytyy sieltä Amerikan maasta kaikenlaisia vipeltäjiä. Ei ne kaikki pahoja ole. Eikä tuo modifikaatio maksanut senttiäkään ylimääräistä. Eikös ollutkin hieno sana tuo modi...?

8 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Linkki on varmaan joutunut Karpelan estolistalle... ; -) ?

1:01 ap.  
Blogger Kapa sanoo:

Näin sen täytyy olla. Liivit sentään sallitaan, mutta siitä eteenpäin...

2:10 ap.  
Blogger Kapa sanoo:

Tässä sallittua: http://www.sunpoint.net/~mavijo/tanja.html

2:14 ap.  
Blogger Kapa sanoo:

Näköjään iski sensuuri tuohonkin sivustoon. Hetken oli näkyvillä,nyt kummasti antaa outoa tekstiä. Ota tästä nyt sitten selvää. Huumorilla on rajansa.

10:42 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Kävin kattomassa Kingpanon sivut. Sun tekemä linkki ei toimi kun comin perässä on piste.

Terkuin
Halo Efekti

10:49 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Tuo näyttelykirja kiinnostaisi, pystyisitkö toimittamaan sellaisen postitse?

9:56 ap.  
Blogger Kapa sanoo:

Hei Mikko,
Meillä on niin vähän niitä, että emme lähde lähettämään, täytyy näyttelyvieraillekin olla jotain. Kannatta kysellä Akateemisesta/Suomalaisesta kirjakaupasta, tai Hippolytestä.

10:09 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Tuota Kaupunki - Staden kirjaa ainakin Akateemisesta Kirjakaupasta saapi, kolmenkympin kieppeillä oli se. Appiukko kun oli unohtanut hintalapun lahjakirjaani. Noh. On muuten joka pennin arvoinen. Tai minulle ainakin iski kyllä.

11:55 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle