Yritin eilissäpäiväna kuvata tuollaista koristepuskaa, kun oli siihen istutettu niin kauniit syksyiset lehdet. Eihän siitä mitään tullut. Tuli seinä vastaan.
Seinä tuntui tulevan yölläkin vastaan. Niitä nettisivoloita kun värkkäilin, niin meinasi jo loppua Kapasen pojalta eväät. Aina vaan käyttäytyi kummallisesti ohjelma, vaikka vysivykkiä kuinka kehuu olevansa. Ei auennut ongelma aamutuimaankaan. Siis syy ei ollut valkoviinissä, jota illalla saunan päälle nautiskeltiin.
Ennen matkaa pitäisi saada jo jotain julkaisukelpoistakin, tuntuu vain tuo aika käyvän vähiin. Värikkäämpi puoliskokin alkaa jo osoitella hermostumisen merkkejä, että eikö tuo horopää jo hellitä. Ei hellitä ei. On pulavuosi edessä ja yritettävä on. Levätään sitten kun palataan reissulta.
Ja nyt taas värkkäilemään. Kaivoin kirjatöitäni vuodelta 1999 kuvattavaksi. Siis niitten pariin. Maailmalle tarjoan, jos vaikka kelpaisivat.
kirjoittanut: Kapa | 11:30
2 Kommenttia
Hmh. Vaikea sanoa onko tässä sinun seinäkuvausinnostuksessa nyt aimo annos ivaa harrastelijoita kohtaan. Onhan se vähän huvittavaa, että esimerkiksi kaupungit, eli seinäkuvauksen todelliset apajat, sykkivät oikeaa elämää ja mitä tekee harrastelijakuvaaja? Kuvaa seiniä.
Mutta tilannehan on niin, ettei kantaaottavasta katuvalokuvasta saa ollenkaan niin hyvin selvyyttä objektiivin reunapiirrosta tai tynnyrivääristymistä, kuin puhdaslinjaisesta, huolella rajatusta seinävalokuvasta ;)
Pakko kyllä sanoa, että pidän tuosta hotellin seinä -kuvasta aika paljon. Olisi se kuitenkin parempi, jos kuvassa olisi kiintopisteenä ihminen. Onko minulla siis vielä toivoa olla oikea valokuvaaja..?
Ei ole ivaa. Harrastelija olen minäkin joskus ollut. Ehkäpä pienoista itseironiaa.
Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä minäkin tuota tiiliseinää vakavana kuvasin, kun sain ässällä alkavan maanantaikappaleen kameraani kiinni.
Pakko oli ottaa tiiliseinätodisteet. Kyllä sitten vaihtoivat. Ja hyvin piirtää, mutta ei tarkenna oikein kuin käsin. Enää en jaksa nurista. Käsipelillähän sitä ennenkin tarkennettiin. Tosin olivat etsimet parempia.
Toivoa on siihen saakka kun on elämää.Valokuvaajallakin.Taidekesälukiossa äidinkielenopettajani kannusti:
"Älä koskaan, älä koskaan unohda tuhansien aurinkojen olemassaoloa".
Tämän olen yrittänyt muistaa.
Lähetä kommentti
Pääsivulle