torstaina, joulukuuta 09, 2010

Taas pitäisi artistin maksaa


Meiltä taiteilijoilta odotetaan aina osallistumista pyyteettömästi ja uhrautuvasti erilaiseen hyväntekeväisyyteen. Jopa iso ei-hyväntekeväisyyslaitos, kuten Jyväskylän yliopisto pyysi tänä vuonna töitä varainhankintahuutokauppaan. Onko niin, että valtion rahoitus on tippunut ja bisnesmaailma tukee vain omia etujaan ajavia laitoksia silmälläpitäen. Siispä sivystyslaitoksen on käännyttävä köyhien kuvataiteilijoitten puoleen pitääkseen yllä humanistista opetustaan. Olen elämäni aikana jopa haaveillut sellaisesta kyselystä, jossa olisivat tiedustelleet, olisinko ollut halukas myymään töitäni heidän kokoelmiinsa. Käsittämättömän tyhmä ajatuskin minulta. Tiedän kyllä, että heillä on taidekokoelma, ja olen nähnyt niitä töitäkin, jopa laitoksen seinillä. Milloinkahan tuota kokoelmaa muuten on viimeksi kartutettu? Siis ostamalla.

Lähestyttiin myös joku aika sitten ehdotuksella olla mukana isossa näyttelyhankkeessa, jossa on mukana museoita, niin taide-, kuin muitakin ja yliopisto.
Tottakai olin kiinnostunut työtehtävästä, jopa mielenkiintoisesta sellaisesta. Näin siinä valokuvataiteilijana mielenkiintoisen työrupeaman. Selvisi sitten hyvinkin nopeaan, että eihän tästä mitään makseta, noin neljän kuukauden työstä. Minun tulisi itse hankkia siihen rahoitus - olivat kyllä auttavaisia kirjoittamaan suosituksia apuraha-anomuksen liitteeksi. Yhden anomuksen laitoin. En saanut mitään, sen verran oli iso summa matkoineen, majoituksineen ja neljän kuukauden palkkoineen. Huono työntekijä olin, kun en omaa palkkaani saanut kerjättyä.

Tämä tuli mieleen, kun lipeväkielinen TV Jyväskylän ihminen soitti ja esitteli uuden sarjan, joka on tekeillä. Tarkoitus esitellä paikalliskanavalla nelisenkymmentä eri alan taitajaa, käsityöläisiä ja taiteen tekijöitä. Kiinnostuin asiasta ja ihminen alkoi puheensa, joka muuttui pahimmanlaatuisen pölynimurikauppiaan jargoniksi. Ja tulihan se sitten sieltä vaivihkaa virkkeeseen piiloitettuna: "eikä tämä maksa taiteilijalle kuin 250 euroa". Kyselemään sitten, että meidänkö on maksettava jo teidän sisällöntuottamisesta, että taasko artisti maksaa? Mainokset on mainoksia, mutta eikö tämän pitänyt olla dokumenttia lähinnä. Loppui keskustelumme lyhyeen.

En tiedä sitten pyytävätkö tuollaiset tahot puuseppää korjaamaan seinäpaneelin repeämät omalla kustannuksellaan, putkimiehet hoitamaan vesivuodot hyväntekeväisyystyönä ja museomestarit varmaan hankkivat itse oman palkkansa ulkopuolelta laitoksen, amanuensseista puhumattakaan. En tiedä, en ole kysynyt.

kapa

p.s.
Koska puhelumme sattuneesta syystä jäi vajaaksi, niin en huomannut, että summa ei ollutkaan 250 euroa, vaan 2x250 euroa.
Kiitos korjauksesta, jonka sain.

5 Kommenttia

Blogger Mikko J. Kalavainen sanoo:

Ei hyvä jumala tätä touhua taas. Mitä hiivetin järkeä tuossakin nyt on, paha mieli vaan tulee pelkästään lukemisestakin.

No, ihmisten ahneudella ei ole rajaa tosiaan. Yliopistokin taitaa tosin olla liikelaitos nykyään, jossa tuijotetaan sitä viivan alle jäävää numeroa, ja johtajien optioita varmaankin sit.

11:15 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Eikös yliopisto ennen ollut sivistyslaitos? Näyttää nykyään olevan enemmänkin liikelaitos, joka pyörii bisnesmaailman ehdoilla. Olen kylläkin ulkopuolinen, mutta tälläistä viestiä on minulle tullut sisäpiiristäkin.

k

12:53 ip.  
Blogger Jore Puusa sanoo:

Valokuvan suhteen tilanne on meidän valokuvaajien oma syy.
Puristetaan nyrkkiä taskussa ja ollaan harmissaan mutta kun asioille pitäisi tehdä jotain, ei mitään tapahdu.Ketään ei saa liikkeelle koska kaikki pelkäävät sen ainoan surkean keikkansa puolesta.
Onnetonta joukkoa pitämään huolta omista eduistaan.
Meidän järjestömme ovat puhkikorruptoituneita eivätkä aja valokuvaajien asioita vaan omia etujaan.
-
Muutos olisi, että kaikki apurahajärjestelmät ajetaan alas ja kuvaajien pitää oppia huomioimaan kohderyhmä ja lopettaa kuvien tekeminen valtiolle, joka kahlitsee sitten jatkossa.

12:36 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Kyllä yliopistoja nykyään ajetaan liikelaitoksiksi.
Eli nyt on varainkeruukampanjoita menossa jota valtio sitten hyvittää tietyllä kertoimella.

1:49 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Lopettaa kuvien tekeminen valtiolle, joka kahlitsee sitten jatkossa?

Mistä ihmeestä nyt Jore hyvä oikein puhut? Muutenkaan tuo kommenttisi ei oikein mennyt perille. Miten se liittyy tähän kerjäämiseen?

Apurahat ovat mielestäni tärkeitä taiteen tekijöille. Kuten myös tieteen maailmassa vastaaville tekijöille. En viitsi tästä enempää lähteä väittelemään.

k.

5:16 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle