Aamuhetki kullan kallis

Pitihän sitä jo neljältä aamulla ponkaista ylös ja kurkata ikkunasta tulevan päivän säätä. Hyvältä näytti niin, etten malttanut enää nukkua, vaan kamerat kainaloon ja baanalle. Kirrin seutuvilla oli niin kova sumu ettei eteensä nähnyt. Sieltä sitten sorateitä taivaltamaan ja Vihtavuoren kautta Lievestuoreelle. Oli kello siinä vaiheessa jo kahdeksan ja nälkä kurni vatsassa. Rapeakuorinen tuore sämpylä mielessä tien poskeen kahville.Ja niinhän siinä sitten kävi kuten täällä kotomaassa yleensä. Hyvin oli tuoreen ja ihanan näköisiä ne täytetyt sämpylät ja patonginpötkäleet niissä muoveissansa, että piti ottaa sitten semmoinen patonki. Heti sormissa kaikkosi ihanuus, kun vastaan pani kuin pullataikina. Ei ollut rapeudesta kuullutkaan. No minähän sitten oikein myyjäihmiseltä utelin, että miksi hitossa ne pitää aina tunkea niihin muoveihin kun lötsööntyvät varmasti niissä limaisiksi (tomaatit ja kurkut ovat hyviä kostuttajia). ”No sen takia tietysti, etteivät pääsisi kuivumaan ja nämä kyllä ovat vielä tuoreita eikä ole ehtineet natistumaan, eilen on vasta laitettu pusseihin”. Näin tuo kassahenkilö. Kahdeksalta aamulla.

Että turhaa sitä Kapasen poika otti nokkiinsa noista Perluskoonien ja Sirakkien lausumista. Paskaa mikä paskaa. Ja paketissa.

Tässä alla vielä lisää aamun satoa.