Niin on viikonloppu taas takana. Perjantai-ilta menikin rattoisasti tv:n ääressä löhöillen. Ensiksi mainio elokuva ”Lottovoittaja Ned” ja sitten perään Cohenin veljesten kahlevankileffa, jonka hyvyyden voi mitata sillä, etten nukahtanut sen aika kertaakaan, vaikka alkoi vasta yhdentoista jälkeen. Molemmat olin kylläkin nähnyt aikaisemminkin samaisesta toosasta, mutta missään lehtien palstoilla ei tietenkään mainittu niiden olleen uusintoja. Miksi muuten näin elokuvien kohdalla, muitten ohjelmien yhtedessähän tuo tavataan ilmoittaa. Lopuksi vielä ennen pehkuihin painumista vilkaisin Subtv:ltä sarjaa ”Amerikan tyhmimmät rikolliset”. Hyvä, että katsoin, sillä muutoin en tietäisi, että maailmassa voidaan tehdä tuollaista kökköpaskaa. Ja saadaan vielä se kaupattua. Mutta niinhän se on, ettei se ole tyhmä joka tekee ja myy, vaan se joka ostaa ja katsoo.

Lauantaina hyppäsin pyörän selkään ja lähimetsään sieneen. Heti polkua tarpoillessani saavuin murhapaikalle, josta todisteena oheinen valokuva. Melko tuore näytti olleen tapaus. Sormenjälkiä tai muita vihjeitä en jäänyt ottamaan vaan jatkoin sienenkiilto silmissä syvemmälle korpeen. Vaivani palkittiin isolla mustatorvisieniryppäällä ja takaisin tullessa olikin rattoisaa täydentää saalista haperoilla. Mikä olikaan se sulotuoksu kotosalla, kun pienentelin noita tummia aarteita kuivausritilälle. Jotain hyötyä sentään valokuvaajaurastani on, sillä aikoinaan labbiksessa touhutessani kuivailin kuvani kiilakehyksiin pingotettujen hyttysverkkojen päällä. Nyt ne saavat toimia saunan lauteilla sienikuivaamona. Muuten oli antoisa reissu, se punkki olisi vaan sanut jäädä sinne metsään.

Enpä olisi uskonut silloin Suolahdessa Kumpuniemen keittiössä, kun pakotettiin maistamaan sitä karmeaa sienisalaattia (raakoja sipuleita, kirpeitä rouskuja ja kermakastiketta), että joskus vapaaehtoisesti noita metsän antimia pistäisin suuhuni . Silloin päätin, että jos joskus saisin jälkeläisiä, niin moista hirveyttä en heille ikinä tekisi. Ja sanani olen pitänyt, mitä nyt joskus piilotin jauhettua sientä ja melkein näkymättömäksi pilkottua sipulia lihapullataikinan joukkoon. Että tämä nyt tiedoksi ja anteeksipyyntöni pojalle. Jospa hänkin sitten vanhaksi vartuttuaan ymmärtää sipulien ja sienten kulinaristisen yhteiselon. Sen kyllä voin totuuden nimissä lisätätä, että olivat kuulemma kaupan lihapullat parempia.

Vielä tähän sieniasiaan lisäisin, etten sitä sienisalaattia rakasta vieläkään.

...

Avajaiset lähestyy. Onneksi alkaa olla kaikki valmiina. Iltapäivällä saan lasit lasiliikkeestä ja sitten työt Harmoniaan. Hieman arveluttaa, miten istuvat yhteen kehystetyt ja pelkkien lasien alla olevat työt. Tämä on nyt kuitenkin ratkaisu, kukkaron sanelema. On tuo kehystyttäminen sen verran kallista puuhaa. Sitä vaan ihmettelen, että miten nuo nuoret rahoittavat ne jättivedoksensa ja pohjustukseksensa - Saksassa pannaan pleksin ja alumiinin väliin, näyttävyyttä pitää olla, metrikin on pieni mitta.

Tässä kohden alkavat kuvatkin näyttää tyhjiltä, pieniltä ja turhanpäiväisiltä, liikaa on niitä viime päivinä tuijoteltu, vaan kunhan ne roikkuvat siellä seinällä omilla paikoillaan, niin eiköhän niitä sitten kehtaa esitellä. Keskiviikkona avataan ja torstaina krapulasieneen, jos vain sää sallii. Kun vaan löytäisi niitä tänä kesänä runsaana esiintyviä kanttarelleja (näin kaikki lehdet toitottavat). Ei ole vielä löytynyt. Eikä muuten ripustusapuakaan.