Oli meilläkin joulukuusi

Joutessani kirjoittelen, kun tuo printteri jauhaa. Jos on kuvalla 75 senttiä korkeutta, niin aikaa siinä vierähtää. Monta kirosanaa tuli ilmoille viskattua, kun ei rullapaperi (paksu) meinannut sukellella sisuksiin. Vaan siinähän inisee, tuo koneraasu, hautaan jo joutaisi. Ettekö siis menisi oi ihmiset vaikka Beckerille ostamaan vedoksiani, että saisin kunnialliset hautajaiset ja uudenpaa tilalle.

Aamulla Hourulaan ajaessani tuota lyhyttä matkaa (tuolle ajamiselleni aina löydän perustelut, mukamas) kuulin radiosta mielenkiintoisen kommentin mutta-sanasta ja sen käytöstä. Enpä ole tullut sitäkään kaiken muunkaan tärkeän ohessa ajatelleeksi. Jos siis käytät tuota mutta-sanaa vaikka näin:

”Olet todella paneutunut aiheeseesi huolella ja kuvastasi näkyy se, miten olet halunnut... , mutta tuosta näyttäisi puuttuvan...”

Tuolla mutta-sanalla tyrmäät kaiken sen positiivisen, mitä olit halunnut sanoa ja se pieni kritiikki siellä mutta-sanan takana tyrmääkin kaiken. Nyt tekijä kokee olevansa täysin epäonnistunut.

Toinen esimerkki:

”Olet todella paneutunut aiheeseesi huolella ja kuvastasi näkyy se, miten olet halunnut... Tuohon kun lisäisi vielä, niin ...”

Nyt on homma hanskasssa , ja kun vielä tuosta parannan, niin...

Kummallista, miten sanoilla voidaan vaikuttaa. Sitä ei vaan tule aina ajatelleeksi. Pitäisi minunkin varmaan opetella ajattelemaan.

Nyt sieltä myllystä tuli se kuva. Ei hassumpi. Että se siitä.

Graafikko-Maija tuli aamulla hakemaan levykkeitä ja originaalejansa, jotka eilen kuvasin. Printin kanssa oli vaikeaa, hienot sävyt on hakusalla, jos meinaat saada originaalin kanssa samanlaisiksi. Aina meinaa jossain väri heittää, ei siinä auta harmaakortit ei referenssiläpykät. Oma silmä ja omien värkkisiesi tuntemus on ainoa, millä homma hoituu. Sitä sanotaan myös ammattitaidoksi.

Hienosti muuten alkoi tämä Hourulan vuosi. Saimme rahaa (kiitos te veronmaksajat) valtiolta työhuoneremonttiin ja nyt voimme vaihtaa kaikki toistasataa porsaanpunaista valoa loistavat putket päivänvalosellaisiin ja ikkunoihinkin saadaan vihdoin säleverhot ja valokuvastudioon pimennyskaihtimet (pimiössä on ikkuna peitetty vanerilevyllä, sinne ei ole tarvis). Varsinkin tuolla käytävän toisella puolen on ollut kesäaikaan valon kanssa ihmisillä vaikeuksia. Meille taiteilijoille kun tuo valo on tärkeä työn kannalta.

Saatikka sitten valokuvaajille (nehän nyt kuitenkin ovat vain niitä napinpainajia)