tiistaina, huhtikuuta 04, 2006



Meillä täältä sisäjärvestä loppuu viihdytysarvo. Retkiluistelurata on jo siinä määrin vetinen, ettei sitä sitä kannata enää aurata. Ladut tuolla jäällä taitavat vielä olla sen verran kunnossa, että saadaan tapella koiran kanssa hiihtäjien ja muitten sivakoitsijoiden kesken. Minä nyt en tänä talvena saanut sivakoita kertaakaan jalkaani laitettua. Olisikohan isä, koulu ja armeija tehneet tehtävänsä? Vaan kävelemäänkään en sinne enää mene, nilkkojani myöten kahlaamaan. Enkä koiran kanssa tapellut noitten ihmisten kanssa muutenkaan, kunhan yleisönosastosta lueskelin.

Eilen kiersimme ammattikorkean saneerauskohdetta Jyväskylässä kahden arkkitehdin ja parin, kolmen muun ihmisen kanssa. Sitä oppii aina pieni valokuvaajaplanttu jotain noita arkkitehteja kuunnellessa. Jos ei muuta, niin ainakin suunnittelun vaikeudesta ja viranomaisten säädöksistä. Vaan tämä päivä oli minun ja huominenkin. Siellähän kameroineni , jalustoineni ja muine vehkeineni kiertelin /kiertelen pikku näpsyjäni painelemassa.

Hirveän pinon olen maksanut laskuja. Taidan elää yli varojeni? Mistä niitä aina kertyykin? Jäi taas printteri ostamatta, ja uusi kameranrunko, ja tekemättä jää se kehystys, ja sen kunnollisen objektiivi hankkiminen, puhumattakaan rimpulajalustan korvaamisesta. Puhelimeen sentään sain uuden akun. Koira kun söi edellisestä näytön, niin oli hommattava uusi kännykkä ja semmoinen roiskeveden kestävä ja iskuja sietävä. Siis uusi käytetty. Akkuhan siinä oli aivan, sanonko mistä.
Sitä siis etsimään . Viisi liikettä sisältäen pari markettia on koluttu. Marketit sanoi tyhjää ja ne muut pyysivät lähemmäs 40 euroa, eli enemmän kuin tuosta käytetystä puhelimesta maksoin. Siis pakko oli köyhiksen siirtyä nettimarkkinoille ja ostaa 15 eurolla akku kotiikuljetettuna postiluukusta sisään kannettuna. Semmoiseksi on mennyt tuo kaupankäynti nykyisellään.

Jotenkin olen poissa tolaltani. Kulttuurilautakunnan avustuspäätökset kummastustuttivat (en itse hakenut mitään). Vaan tätähän se on . Proffien tietokoneromuvarasto oli ainoa, josta ei supistettu. Siis ainoa. Hieman ihmetyttää noitten kulttuurilautakuntalaisten järjenjuoksu. Tai oikeammin juoksemattomuus. Ettei vain olisi tuokin päätös saneltu jossain veljien sopimusneuvotteluissa? Luulenpa kuitenkin, että nyt jätän tuon muoviromun ja piuhojen sekasotkun puimisen sikseen ja siirryn pikkuhiljaa omimmille tantereilleni.

Sen verran kuitenkin, että olisiko aika meidän kaikkien kulttuurityöläisten , elävän kulttuurin ystävien, taiteen tukijoiden ja tekijöiden lyöttäytyä yhteen tuota hulluutta vastaan. Järjestetäänkö tapaaminen ja jutellaan?

Vastauksia voi laittaa.

Nimim.
"Rajansa kaikella"

3 Kommenttia

Anonymous Rune sanoo:

Hyvä ajatus Kapa, minä lähen kyllä mukaan vaikka tällä hetkellä podenkin täällä kotona lenssua. Iski se sitten minuunkin. Taitaa olla yli kymmenen vuotta siitä kun viimeksi olen tätä tautia sairastellut. Mitä nyt muita, aina sillon tällöin.

8:03 ap.  
Blogger A-K sanoo:

Minun mielestäni ei nyt mitkään pienet yksittäiset kirjelmät auta, vaan isompi älämölö on nostettava! Kansalaisadressi, mielenosoitus, pommi...
Riittää hymistely, olisi riittänyt jo aikapäiviä sitten. Vaan kun suomalaisia ollaan ja herran pelossa eletään !?

9:10 ap.  
Anonymous tero sanoo:

Kaupunki käski 20 vuotta sitten niiden eläkeläisten insinööri-herrojen kasata vanhat koneet siihen samaiseen halliin Seppälänkankaalla. Tietääkseni joukossa ei ole professoreita. Kaupunki päätti kuitenkin myydä hallin pois, samalla kun lupasivat maksaa vuokran. Tällainen "herrojen salajuoni" oli tietokonemuseoyhdistyksen kalliiden säilytystilojen takana.

Printterisi, kännykkäsi, kamerasi, autosi, pesukoneesi ja telkkarisi sisältävät mikrosirun, joka on käytännössä aivan pikkuriikkinen tietokone. Toisin kuin luulet, sitä kynnen kokoista lastua ei taiottu kasaan laboratoriossa puhaltamalla hyppyselliseen taikapiijauhetta ja höpisemällä tieteellisiä taikasanoja, vaan se päätyi nykyiseen kokoonsa yli sadan vuoden luovan kehityksen aikana.

Ennen kuin tietokoneet ja robotit alkoivat valmistaa tietokoneita, piisirut koottiin ehkä noin seitsemästä eri kerroksesta, joilla oli erilaisia tehtäviä, toimia johteina ja puolijohteina jne, jotta sinne sirun sisälle saatiin syntymään transistoreita. Kerroksista saksittiin isot mallit, jotka valokuvattiin. Filmiä pienennettiin ja sen avulla syövytettiin muotti, jolla saatiin painettua niitä kerroksia. Kerrokset piti latoa tarkasti piilastujen väliin. Yleensä suurin osa valmiista piireistä ei toiminut.

Ennen kuin kokonainen suoritin saatiin ängättyä yhdelle piisirulle, tietokoneet piti koota kokonaan erillisistä logiikkapiireistä, joten pelkkä keskusyksikkö vei tilaa ehkä räkkikaapin verran.

Ennen kuin piisiruja oli keksitty, insinöörit saivat viettää kuukausia kolvin ääressä että saivat kasaan edes yhden tietokoneen yksittäisistä transistoreista. Ennen kuin transistoreja oli keksitty, käytettiin elektroniputkia... Ja silloin koneet veivät tilaa sen kuuluisan "kokonaisen huoneen verran".

Lähes käsittämättömän pitkäjänteistä ja nerokasta luovaa kehitystä on kuitenkin ollut ensimmäisten tietokoneiden suunnittelu "tyhjästä": Ulkoisten porttien, sisäisten rekisterien ja hyödyllisten käskyjen keksiminen, ohjelmointikielten kehittäminen ja sitten vielä hyödyllisten ohjelmien ohjelmoiminen.

Tietojen käsittelemisessä vanhoilla koneilla ei ole enää mitään arvoa. Ne ovat enää ainoastaan vertaansa vailla olevia ihmisten käsityön ja luovan työn taidonnäytteitä. Niiden kehittämiseen ja rakentamiseen huippututkimusyksiköt, yritykset ja hallitukset ovat kaataneet rahaa äärettömällä ämpärillä. Laitokset ovat korvanneet ne nykyaikaisemmilla versioilla, joten insinöörit ovat saaneet nuo miljardien hintaiset laitteet ilmakseksi kokoelmiinsa.

Arvaa, missä sijaitsee mahdollisesti maailman kattavin kokoelma vanhoja tietokoneita? Kohta kaatopaikalla! Katsellaan sitten koneiden kuvia vaan internetistä.

Luuletko tosissasi, että ne säästyneet "ylimääräiset" 30 tonnia vuodessa jaetaan nyt tasan kulttuuriväen ja taiteen tekijöiden kesken? Salli mun nauraa! :-D

Mielenkiinnolla jään seuraamaan mihin kulttuurin alalajiin ensi vuonna suunnataan vainoharhainen "herroittelu" ja perusteeton kateus, nyt kun on päästy vanhoista tietokoneista eroon. Valitettavasti yhden varastohallin vuokralla ei pelasteta mitään (muuta) museota ja budjetti jatkaa taatusti kiristymistään ihan entiseen malliin...

1:44 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle