Meillä täältä sisäjärvestä loppuu viihdytysarvo. Retkiluistelurata on jo siinä määrin vetinen, ettei sitä sitä kannata enää aurata. Ladut tuolla jäällä taitavat vielä olla sen verran kunnossa, että saadaan tapella koiran kanssa hiihtäjien ja muitten sivakoitsijoiden kesken. Minä nyt en tänä talvena saanut sivakoita kertaakaan jalkaani laitettua. Olisikohan isä, koulu ja armeija tehneet tehtävänsä? Vaan kävelemäänkään en sinne enää mene, nilkkojani myöten kahlaamaan. Enkä koiran kanssa tapellut noitten ihmisten kanssa muutenkaan, kunhan yleisönosastosta lueskelin.

Eilen kiersimme ammattikorkean saneerauskohdetta Jyväskylässä kahden arkkitehdin ja parin, kolmen muun ihmisen kanssa. Sitä oppii aina pieni valokuvaajaplanttu jotain noita arkkitehteja kuunnellessa. Jos ei muuta, niin ainakin suunnittelun vaikeudesta ja viranomaisten säädöksistä. Vaan tämä päivä oli minun ja huominenkin. Siellähän kameroineni , jalustoineni ja muine vehkeineni kiertelin /kiertelen pikku näpsyjäni painelemassa.

Hirveän pinon olen maksanut laskuja. Taidan elää yli varojeni? Mistä niitä aina kertyykin? Jäi taas printteri ostamatta, ja uusi kameranrunko, ja tekemättä jää se kehystys, ja sen kunnollisen objektiivi hankkiminen, puhumattakaan rimpulajalustan korvaamisesta. Puhelimeen sentään sain uuden akun. Koira kun söi edellisestä näytön, niin oli hommattava uusi kännykkä ja semmoinen roiskeveden kestävä ja iskuja sietävä. Siis uusi käytetty. Akkuhan siinä oli aivan, sanonko mistä.
Sitä siis etsimään . Viisi liikettä sisältäen pari markettia on koluttu. Marketit sanoi tyhjää ja ne muut pyysivät lähemmäs 40 euroa, eli enemmän kuin tuosta käytetystä puhelimesta maksoin. Siis pakko oli köyhiksen siirtyä nettimarkkinoille ja ostaa 15 eurolla akku kotiikuljetettuna postiluukusta sisään kannettuna. Semmoiseksi on mennyt tuo kaupankäynti nykyisellään.

Jotenkin olen poissa tolaltani. Kulttuurilautakunnan avustuspäätökset kummastustuttivat (en itse hakenut mitään). Vaan tätähän se on . Proffien tietokoneromuvarasto oli ainoa, josta ei supistettu. Siis ainoa. Hieman ihmetyttää noitten kulttuurilautakuntalaisten järjenjuoksu. Tai oikeammin juoksemattomuus. Ettei vain olisi tuokin päätös saneltu jossain veljien sopimusneuvotteluissa? Luulenpa kuitenkin, että nyt jätän tuon muoviromun ja piuhojen sekasotkun puimisen sikseen ja siirryn pikkuhiljaa omimmille tantereilleni.

Sen verran kuitenkin, että olisiko aika meidän kaikkien kulttuurityöläisten , elävän kulttuurin ystävien, taiteen tukijoiden ja tekijöiden lyöttäytyä yhteen tuota hulluutta vastaan. Järjestetäänkö tapaaminen ja jutellaan?

Vastauksia voi laittaa.

Nimim.
"Rajansa kaikella"