Carborundia

Vain jäljet jäivät, talo on tyhjentynyt

Tanssitapahtumassa olin viime sunnuntaina, lähinnä dokumentoimassa emännän ja Nooran tanssin ja carborundumin syneesiä. Peltejä oli graafikko käynyt levittelemässä Uuden Polven Museon lattialle Säynätsaloon. Siinä sitten gessoa levitteleiksemään yleisön edessä ja Noora varpaillaan sitä sotkemaan. Ja carborundumjauhetta palan painikkeeksi. Viulukin valitteli kaihoisasti taustalla. Oli siellä muutakin tanssia ja yleisöä tupa täynnä. Hieman oli kummallista nytkähtelyä tuo nykytanssimeininki ja kaatuilivatkin mikä minnekin. Mustelmiahan siitä tulee ja vaatteet pesuun.

Jännityksellä on odoteltu, josko saisin työhuoneelleni kaveria, yksin on mahdoton isoa tilaa maksella. Entinen kaveri poistuu kuvioista kuun lopulla. Ei käy kateeksi tuota monen vuoden ajan kerätyn romun raijaamista muihin tiloihin. Tuleehan nyt kuitenkin siivottua ja järjesteltyä paikkoja uuden ihmisen tulla. Rukouksiini vastattiin ja näyttäisi siltä, että vielä valokuvaajaihminen sitä tyhjyyttä asuttamaan. Hienosti näytti tuokin järjestyvän.

Ei tämä kaikki nyt pelkkää tanssia ole ollut. Printtaamaan en ole päässyt kahteen kuukauteen, kaksi väriä on ollut kateissa kuvantekijästä. On se kumma, kun maasta ei löydy mustetta. Maahantuoja myy eioota, netistä kuitenkin löytyi syrjäkyliltä paikka, josta sain ensiapua. Keskiharmaata kuitenkin vain yksi kappale. jälkitilaukseen meni sielläkin. Ja se kun tahtoo aina ensiksi loppua. Nyt sitten tulostellaan säästäen, tiedä milloin sitä täydennystä saa. Ei hyvä. Missä lie luuraavat Epsonin patruunantäyttäjät?

Mukavasti näkyvät yökköset mustaa vasten. Lampun valo houkuttaa niitä tulemaan, ikkuna vain on välissä.