Hieman kritiikin poikasta

Ripustus alkoi. Olin aamupäivällä päällepäsmärinä, katselimme töitten paikkoja. Meikäläisen kontolle on langennut sellainen visuaalisen kokonaisilmeen vastuu. Yudelmannit (Dale Yudelman, Etelä-Afrikka) saatiin seinälle. Kiitos siitä kuuluu muille kuin minulle, sillä naulaakaan en seinään hakannut. Kokonaisuus, 45 vedosta istuu tilaan hienosti. Eikä se, että jokainen kuva on itsessään pieni mestariteos, vaan että ne on vedostettu myös viimeisen päälle. Grafiikkakeskuksen Jukan kanssa niitä sovittelimme, eikä siinä vierähtänyt kuin parisen tuntia, kun kuvien paikat olivat selvillä. Se tekninen puoli ottikin sitten jo enemmän aikaa.

Eilen hakemiini vuoden lehtikuviin en voinut olla vertaamatta, onhan Yedelman myös viimeisen päälle kuvajournalisti. Mikä helvetti siinä on, että meikäläisten lehtikuvaajien printtien taso on suoraan sanottuna sanonko mistä. Ymmärrän kyllä, kun tehdään kiireellä töitä ja paino odotaa, niin ei siinä paljon photarin äärellä istuta.

Mutta sitten, kun laitetaan vuoden lehtikuvakilpailuun noita töitä, niin eikö silloin edes voisi hieman tehdä töitäkin kuvien eteen. Ja varsinkin sitten niitten, jotka ovat näyttelyvedoksina seinillä. Kirjahan oli hieno, hyvin painettu ja kuvien säädöt kohdallaan. Ison työn oli ihminen, kuka sitten olikaan hän,tehnyt saattaakseen ne painokuntoon. Pientä kunnioitusta katsojaa kohtaan pyydän, oi te kuvajournalistit.
Vai oletteko jo niin leipiintyneitä, että evvk. Olihan siellä seassa kunnonkin jälkeä, en sentään kaikille motkota. Anteeksi vaan arvoisat kuvajournalistit, katsokaapa näytöstänne sillä silmällä.