Viikon kuva 12

Joskus iskee toivottomuuden tunne ihmisten tekemisistä. Niin kuin tuo Tiibetin tilanne. Eihän se ainoa vastaava tilanne ole maailmassa, onpahan nyt vain ajankohtainen, kun nuo muut ajankohtaiset ovat jo muuttuneet arkirutiiniksi. Kaikkeen turtuu, vaan ei saisi. Mutta minkäs teet?

Pienemmässä mittakaavassa sitten löytyy toivottomuuden tunteen synnyttäviä asioita meillä kotosuomessa, siihen muun muassa tarkat ja tärkeilevät pikkuvirkamiehet oikeudentunnossaan syyllistyvät harva se päivä. Kuten oliko se eilisessä Hesarissa yhden pikkukioskin pitäjän tarina. Toimeentulon rajamailla kitkuttaen myi ihminen maukkaita sämpylöitä enemmän tai vähemmän vakioasiakkailleen, kunnes valpas pikkuvirkamies kiinnitti moiseen toimintaan haukankatseensa. Ei ollut kioskissa koneellista ilmastointia, ei invavessaa. EU määrää, että pitää olla. Ei sen puoleen, ei tuohon sellaista olisi annettu rakentaakaan, sanoivat toiset pikkuvirkamiehet. Siispä loppui suosittujen sämpylöitten myynti, loppui samalla asiakkaiden tulo ja loppui viimein koko kioskin toiminta. Kiitos ja aamen.

Tuosta kirjoittava toimittaja vieraili jossain Itä-Euroopassa olevassa uudessa EU-valtiossa ja käväisi paikallisessa kuppilassa haukaamassa huikopalaa. Vessaa kysellessä vietiin nurkan taakse pihalle ja siellä olevaan puolilahonneeseen puupömpeliin, jossa paskanen reikä lattiassa. Pitäisi nuo meidän vessatarkastajat laittaa sinne päin hommiin, olisi tunnollisille pilkunnussijoille mieluista puuhasteltavaa. Samalla päästäisiin moisista eroon.

Mutta hieno oli eilen ilma, emäntä sai meikäläisenkin suksien päälle. Keljonlahdesta jäätä pitkin Säykkiin Juurikkasaareen ja tietenkin takaisin. Kolmen tunnin hiihtoreissu alla pilvettömän taivaan. Ja niille, jotka eivät tiedä Säykistä, Juurikkasaaresta eikä Keljonlahdesta mitään, niin voin sanoa, että sata kilometriä hihdettiin, ellei enemmänkin. Siltä se ainakin tuntui.

Hyvää pääsiäistä!

kapa