Viikon kuva 31

Menevät nuo viikot edelle, kuvat tulevat jäljessä. Toissa viikko vierähti Saarijärven museossa Ite-näyttelyn töitä kuvatessa. Pelkkää reproamista, sanoisi joku. Kolmatta pitkää päivää tuli siellä vietettyä teosten parissa. Ei ihan yksinkertaista tuokaan "reproaminen". Voisihan tuollaisen hetkessä hutaista, mutta silloin kun asiat halutaan tehdä kunnolla, siihen tuhraantu aikaa ja valaistustakin on rakenneltava hieman uusiksi. Monet "oikeatkin" taiteen tekijät kuvittelevat säästävänsä vähäiset roponsa kuvaamalla itse pokkareillaan ja säästävät "osaamisellaan". Vaan mikäs minä olen siihen mitään sanomaan, kukin tekee miten parhaaksi näkee.

Viime viikonloppuna sitten häät. Minähän en mikään hääkuvaaja ole, taisivat olla neljännet, missä olen ollut kuvaajana. Homma tuli kuitenkin hoidettua, ja mitä nyt noita muutamia satoja otoksiani, taisi niitä kertyä sellaiset seitsemisen sataa, olen katsellut, niin eiköhän siitä jonkinlainen kooste synny. Kirjahan niistä kootaan, sellainen mitä voi tilata vaikka yhden kappaleen. Saksanmaalta olen löytänyt kelpo laitoksen, jonka jälki tyydyttää. Päiviähän tuossa kuluu meikäläisen tavalla kuvia väännellessä.

Matkalle tekee mieli. Jos vaikka residenssi tai jonkunlainen taiteilijavaihtosysteemi. Eihän se pelkkää lomaaa olisi, vaikka sitäkin. Veronmaksajien rahoilla ylläpidetään tuollaisia mahdollisuuksia ja velvoitteet ovat
olemassa. Se on aina mahdollisuus johonkin uuteen, mitä ei täältä löydy, tai mitä ei enää osaa katsoa. Jokainen tuon tietenkin kokee ja ajattelee omalla tavallaan. Kirjailija etsien muistiipanovihkonsa kanssa, kuvataiteilija luonnoslehtiömerkintöineen. Valokuvaajan on työskenneltävä paikan päällä, tosin ideoita voi myös jatkaa kotonakin, mutta olemme oman taiteemme kanssa enemmän kiinni paikassa ja hetkessä. Meillähän ei ole tyhjää paperia, ei tyhjää kangasta minkä täyttää sisältämme, meillähän on nykyään vain tyhjä muistikortti, mikä täytetään jo olevasta, tosin oman näkemyksemme kautta tulkittuna.