keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Kohta loppuu vankeus

Ei ollut HyksiNyksi, eikä muutakaan virusperäistä. Antibioottikuuri alkoi ja nyt vaan odotetaan vankeusajan loppua. Kuumetta on vielä. Pistää jo muutamankin päivän syömättömyys ihmisen aika
vetämättömään kuntoon, huomasin tuon kävellessäni lääkäriin ja käytyäni markettikierroksella. Yksityispolilla pistäydyin. Kertoivat museolla (Unkarin kansallismuseo on isäntäni), että 40 euroa maksaa ja jos tulee kotikäynnille, niin 20 lisää. Vaan sanoi lääkäritäti, että ei maksa mitään, kun yritin maksukommervenkkejä hoidella. Että näin täällä.

Gáti Jyväskylässä (unkarilainen fotari, joka tekee samaa hommaa siellä), toinen ystävällinen sielu hoitelee Kapaselle kontakteja Pajalta käsin, kun ei museo oikein ole saanut aikaiseksi noiden maahanmuuttajien yhteyksiä, enemmänkin paikallisia. Alkuperäinen ajatushan oli kuvata maahanmuuttajaperheitä ja heidän ruokakulttuuriaan. Asiat etenee kuitenkin omalla painollaan.

Tuossa muutama näkymä vankilani ikkunasta. Jotainhan on valokuvaajan tehtävä joutenollessaankin. Mikäs siihen parempaa, kuin valokuvausharjoitukset.

kapa