torstaina, tammikuuta 06, 2011

Alkuvuoden mietteitä


Hyvää tätä vuotta satumaisten maisemien keskeltä. Hieman olen ärtynyt viidettä päivää kestävän päänsäryn johdosta, joten en ole kovinkaan hauskalla päällä. Siitä anteeksipyyntöni.
Art Forumin kakkososa lähti käyntiin uudella kokonaisuudella, joten sinne setelitukot pursuten. Kyseessähän on Jyväskylän taiteilijaseuran myyntinäyttely Forumin kauppakeskuksessa toistaiseksi tyhjässä liiketilassa.

Tässä iltana äskeisenä istuskelin niitä näitä jutustellen joittenkin ihmisten seurassa ja tuli puheeksi Keskisuomalainen-nimisen sanomalehden talvikuvauskilpailu. Oli jonkun tuttu lähettänyt sinne innokkaana kuviaan. Minä siitä heti valpastuin ja aloin kyselemään, josko on säännöt luettu, ne pienellä präntätyt siellä linkkien takana. Siellä nimittäin lukee näin: "Keskisuomalainen voi HYÖDYNTÄÄ ja käsitellä materiaalia PARHAAKSI KATSOMALLAAN TAVALLA (lihavointi minun)". Siis hyödyntää parhaaksi katsomallaan tavalla. Kannattaisi miettiä, mitä tuo tarkoittaa. Korvauksista ei tietenkään puhuta mitään, sillä niitähän ei makseta. Paitsi lehtitalolle.

Olisitteko valmis lähettämään runojanne runokilpailuun samoilla ehdoilla? Järjestäjällä olisi oikeus esimerkiksi myydä runonne kustannusyhtiölle, joka julkaistuaan ne kirjana käärisi rahat itselleen. Missään vaiheessa ei kirjoittajalle tulisi sentin senttiä.

Tai olisitteko valmiita lähettämään kilpailuehdotuksenne julkiseen taideteoskilpailuun. Ehdotuksenne ei voittaisi, mutta järjestäjä myisi luonnoksenne kolmannelle osapuolelle, joka toteuttaisi sen omassa yhteydessään itse valitsemiensa tekijöitten avustuksella. Tietenkään alkuperäisen ehdotuksen tekijä ei saisi siitä senttiäkään.

Minua pidettiin vanhana kärttyisänä ukkona, kun noin negatiivisesti uskalsin ottaa asian esille. Tämä on kuitenkin sen verran tärkeä asia, ja koska en voi enää olla nuori vihainen mies, niin tyydyn olemaan vanha kärttyinen ukko.

Ja kysymyshän oli kuitenkin mielipiteestä. Miksi en saa olla mielipiteeni kanssa ilman, että ihmiset hyökkäävät päälle?
-
Siitä Forumista vielä. Siellä on kolme ehdotusta, joista voitte valita neljännen kerroksen seinälle mieleisenne seinämaalauksen. Tämä on rehti kilpailu, josta voittaja saa korvauksen, eikä muitten ehdotuksien tekijänoikeuksia siirretä kenellekään. Ainoa kummallisuus tuossakin, että näytilläolevien ehdotusten mukana ei ole selostusta työstä, sen ajatuksesta, värimaailman valinnasta, teknisestä toteutuksesta etc... Olisi avannut yleisölle ajatusta varsinkin ei-esittävän työn kohdalla. Näyttää siltä, että ei ollut taiteilijaseuran edustajaa loppumetreillä mukana, sillä eihän ammatti-ihmiset olisi voineet tälläistä lapsusta sallia.

Älkää osallistuko lehtitalojen valokuvakilpailuihin. Jos kuitenkin haluatte osallistua, niin kerätkää ryhmä ja lähettäkää tuhansittain epäteräviä vääränvärisiä tärähtäneitä suttukuvia. Se on niille oikein.

kapa

3 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

HIENOA KAPA!
Olen vähintäinkin 110 % ajatuksesi takana. Tuo valokuvan arvon alasajo saisi jo luvan loppua.
Tuntuu, että tekijänoikeudet ovat kuvien osalta enää pelkkä vitsi ja vieläpä huono sellainen.
En ymmärrä kenen etuja tässä ajetaan, kun kuvia pitäisi tuottaa ilmaiseksi ja samalla niillä kuitenkin pitäisi elääkin. Jotenkin kestämätön yhtälö, jossa kärsijänä on laadukas ja ajatuksia herättävä valokuva. Etenkin, kun kuvien merkitys viestinnässä tuntuu vain vuosi vuodelta lisääntyvän. Kummallista, sanon minä.
-ismohoo

12:27 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Juuri näin.

Lehtitalot käyttävät ilmaisia kuvia niin kauan hyväkseen, kun niitä sinne lähetellään.

Kohta kukaan ei halua maksaa edes hyvistä kuvista mitään.

Ari

2:24 ip.  
Blogger Jore Puusa sanoo:

käsittelin samaista keskisuomalaisen juttua, teen niin jokaiselle vastaavalla asialle. Tässä linkki, Keskisuomalainen ei koskaan vastannut.
http://frameful.blogspot.com/2011/01/seuraavana-jonossa-keskisuomalainen.html

11:57 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle