perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Reprokuvausta


Kuvataidetta olen kuvaillut ja arkkitehtuuria. Reprokuvausta kumpikin, mikäli joittenkin nettifoorumilaisten mielipiteisiin olisi uskominen. Sitäkin, mutta myös paljon muuta. Eilen ja tänään kuvasin Lutakossa Kolun Marjalle hänen "Rastatukkaista soffaansa" (jotkut kuvataiteilijat ymmärtävät, että esim. valamisen, valokuvaamisen yms. voi antaa ammatti-ihmisen tehtäväksi). On ilmestynyt sinne "Aatamin puraisun" kaveriksi. Betoniveistoksia italialaisella mosaiikilla päällystettynä. Kulmat tietenkin hiottu, ettei persuukset repeile. Alkaa nyt urbaani kaupunkipuisto olla mallillaan.

Reprojen ohella ei tulkintakaan ole kiellettyä. Tietenkin kuvakulmilla ja valaisun kautta se tulkinta on aina mukana. Tuossa kuitenkin hieman enemmän.

kapa

1 Kommenttia

Blogger Markus Latva-aho sanoo:

Tätä olen pohtinut aika paljon, että mikä on reproamista ja mikä sitä muuta. Kuitenkin jo pelkällä rajauksella on vaikutus teoksen tulkintaan. Veistoksia kun kuvaa, niin kuvakulma ja esitystapa on erittäin lähellä henkilökuvausta. Mielestäni taidettakin voi kuvata ja esittää kuinka itse näkee tai minkä teoksessa kokee tärkeäksi. Tietenkin alkuperäistä tekijää ja hänen panostaan kunnioittaen.

2:23 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle