keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Viikon kuva 21: stock


Stokkikuvat näyttävät olevan nyt pinnalla. Kaikenlaista tarjolla. Tuohan tarkoittaa sitä, että varastosta voi ostaa halvalla tusinatavaraa. Kuvan laatu on mennyt alas, kuten hinnatkin. On olemassa myös laadukkaanpia kuvatoimistoja, joissa kuvan hinta on korkeampi, mutta myös laatu. On ostajan markkinat,ja ostajan kuvitelmat, mikä kelpaa kuluttajalle. Valitettavasti kuluttajan makua vähätellään ja se näkyy myös markkinoilla. Jotkut jopa elävät noilla tusinakuvillaan.

Kaikkea mahtuu maailmaan, ei siinä sen kummallista ole. Onneksi on joitakin, jotka vielä uskovat laatuun. Minulta meni usko Fiskarsiin, kun kuvittelin ostaneeni kunnolliset puutarhasakset ja tänään kotiin tullessa olivat emännän kädessä hajonneet. Ei pysy ruuvi kiinni pehmeässä materiaalissa. Sain siitä idean uuteen kuvasarjaan. Saas nyt nähdä, mitä siitä syntyy.

Viikon kuvana tuollainen keskivertostokki.

kapa

Edit: Rajaus on tehty blogisivua ajatellen, stokkikuvassa tietenkin väljemmin, jotta asiakas voi rajata ja laitella tekstiä sopivasti.

2 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Ei millään pahalla, Kapa, mutta miksi ihmeessä otit kuvan paha-setä -näkövinkkelistä ylhäältä takaa kun pieni tyttö poimii pahaa aavistamatta kukkia kontallaan?

Ensimmäisenä tuli mieleen jännittyneen painostava tunnelma kesäisen ja iloisen sijaan...

Tämä tietysti nuoren opiskelijan vaatimaton mielipide, noin yleensä kuitenkin ihan mukavaksi ja positiiviseksi tunnustettu.

3:22 ap.  
Blogger Kapa sanoo:

Ensinnäkin minulla oli vaaleat ns. hienommat housut jalassa, joten en viitsinyt mennä polvilleni tai makuulle. Kyykkyyn kuitenkin menin.
Ohikiitävä hetki aivan muun puuhan ohessa (avajaisviinien nautiskelu)

Ja toiseksi se ehkä tärkeämpi eikä niinkään seliseli. Tuntematon tyttö ja kuva menossa myyntiin (stokkikuva). Jos olisi naama näkynyt,eli henkilö olisi tunnistettavissa, niin olisi ollut syytä olla kirjallinen lupa huoltajalta, varsinkin jos kuvaa käytettäisiin markkinoinnin yhteydessä. Nyt ei tarvinnut huudella väen seasta, että kenen lapsi tuo on.

Ja nythän tuota kuvaa voi käyttää jännittyneen ja painostavan tunnelman kuvituksena ;)

kapa

9:45 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle