perjantaina, lokakuuta 28, 2005

EVVK


detalji







Nyt on sitten sarja valmis. Siitä onnittelen itseäni. Sellaisia mikrotason töitä.

Oli kuulemma joku kulttuurifoorumikin ollut kaupungissa. Taiteilijoitakin oli kutsuttu paikalle. Siis ihan oikeita, ymmärsin. Mistähän nuo järjestäjät sen taiteilijalistansa keräävät? Saattaisi nimittäin ruohonjuuritason tekijöilläkin olla sanansa sanottavanaan. Valokuvakeskukseltakaan (jos kulttuurivaikuttajia tästä kaupungissa halutaan) ei tietääkseni ollut ketään kutsuttu, onhan tuo puljumme sentään ainakin kaupungin juhlapuheissa korkealle noteerattu ja kansainvälisestikin huomattu. Aikoinani läänin taidetoimikunnassa vaikuttavana kutsuja sateli pilvin pimein, vaan kun aikani sieltä jätti, niin loppui kutsut kissan ym. ristiäisiin. Siis ammatillinen eli taiteellinen habitukseni ei ollutkaan syntynyt töitteni ja urani kautta, vaan pelkästään olemassaolollani yhdessä instassissa. Ja minä kun luulin, että työlläni olisi ollut merkitystä. Se on vähän sama juttu kuin taiteen tekemisen opetuksessakin. Vuosien kokemusta ei rahalla palkita, vaan kun on paperit taskussa vaikka ilman päivänkään kokemusta sorvin ääressä, niin jopa arvostetaan ja palkkaluokka hilataan vähintään pari pykälää ylöspäin.

Taiteilijaseuran syyskokouskin olisi tänään. Saa emäntä mennä, kun on sillä se hallituskin ensin istuttavana (siis hallituksen kokous). Me jäämme Ellin kanssa viikonlopun viettoon.