torstaina, helmikuuta 16, 2006

Hyvin menee, mutta menköön!


Ostin vaihteeksi Ilta-Sanomat. Taas saatiin vahvitusta, kuinka me taiteilijat apurahoinemme elämme leveästi ja muitten kustannuksella. Juhani Palmu (ei apurahataiteilija)iloitsi talonsa pakkohuutokaupassa, kaverit ostivat sen 160 000 eurolla ja aikovat vuokrata sen Herra Taiteilijalle. Siinä sikari sauhusi ja hymy oli herkässä. Nostettiin isännän viiri salkoon (Palmun) ja kerrottiin, kuinka oli tehty suuri kulttuuriteko, ja kuinka uskottiin sutijaan taiteilijana ja suurena persoonana. Pinkes Kiinteistöt Oy toivottavasti ei pidä kovaa vuokraa, että saa herra lyhennettyä velkojaan 43 muulle velkojalle. Niitähän onkin kertynyt jo ripaukset yli miljoona. Tuotahan onkin sitten hienoa kilistellä siellä Nizzan kämpässä.

Jouko Turkka (on ainakin ollut apuhan nauttija) taasen kertoili 500 000 euron osakesalkustaan, ettei aio hyötyä niistä mitään. Osinkoja tulee rapiat 15 000 tänä vuonna. Ovat kuulemma vain tulevan kirjan lähdemateriaalia. Täytyyhän sitä olla täppiä, että saa tietoa sisäpiiristä.

Minä (apurahataiteilija) nyt olen kuitenkin ensi kuun vaihteessa oikeasti kusessa vuokrineni ja pikku lainoineni (piti auto vaihtaa ja ostaa läppäri ja asoasuntokin vaatii sen kynnysmaksun lyhennyksen).

Hei, Haloo!

Osaan kuvata latoja ihan kauniisti. Tilatkaa, saatte sopivan sävyisiä sohvanne kanssa. Antakaa vain värimalli, niin täältä pesee!

P.S
Tuohon edelliseen vain sen verran, että herra Steichen ei valitettavasti (onneksi) ole enä näkemässä tuota mielettömyyttä.