Juotavaa tarjolla

Turkkusessa eilen olin. Kävin puhumassa opiskelijoille tuotannostani ja siinä ohessa näytin kuvia matkani varrelta. Kolme tuntia oli varattu ja paniikissa etsiskelin dioja vanhoista töistäni (kaksi päivää), jossain olivat ne harvatkin kadoksissa. Siellä varmaan talle-nimisessä paikassa. Pari kammallista sain koottua (= 100 kpl) ja sitten pari CD:tä päälle.

Näyttelyistäni ei ole dokumentteja (sääli), eikä oikein yksittäisistä töistäkään, en ole koskaan katsonut olevani sen arvoinen. Kaatopaikalle kuskasin viime muuton aikana ison osan. Muitten taiteilijoitten tuotantoa olen sitäkin ahkerammin dokumentoinut (pyynnöstä ja lähes omakustannushintaan). On vain niin vaikea pyytää kollegoilta rahaa siitäkin ajasta/työstä, kun tietää, missä suossa me kaikki olemme.

Kolme päivää tuohon Turun keikkaan vierähti. Pari päivää diojen etsimiseen, niitten järjestelemiseen, cd:n tekoon ja sitten päivä Turkkuseen ilman päivärahoja tietenkin. Vajaa
50 euroa/päivä oli tulos. Kohtalainen palkka, vai mitä?

Vaan ylitin kuitenkin minulle varatun ajan ja jäi vielä osa näytämättä. Jossain vaiheessa oli hauskaakin, kuulijat ihan oikeasti nauroivat. Se oli hyvä se.

Muutama, tai rehellisesti sanoen kaksi oppilasta tuli vielä kommentoimaan esitykseni loputtua. Se oli minulle ilahduttavaa. En siis ollut turhaan siellä.

Marjan (Kolu) avajaisetkin olisivat tänään olleet. En valitetavasti päässyt kymään, tarkoistus olisi ollut ihan vain piipahtaa (autoilijana). Tuli lapsenvahtiongelmat eteen (ei sentään oman). Terveisiä vaan ihmiselle ja tsemppiä.

Tuo kuva nyt on semmoinen dokumentti Lontoon lentokentältä, jossa oli valokuvanäyttelyitä koskien ympäristömme tilaa. YK:han siinä oli vain takana, että ei siitä sitten sen enempää. Tärkeänpäähän on, että juoma-automaatit ovat sentään näkysällä. Janoonhan voi kuolla lentokentälläkin, vaan ei kuvien puutteeseen.L