Muikkua ja makaronilaatikkoa

On pidellyt ilmoja. Voiko tuota paremmin enää sanoa? Pikku kuvausmatkankin tein ja jotainhan sinne tarttui muistikortille. Muuten on jatkunut projektini Leukun suuntaan, ja sinnehän tuolta kuvausreissultanikin ne tarttumat menevät. Siis kuvien käsittelyä, infojen tekoa ja silleen.

Vaan on ihmisen välillä syötäväkin. Poro on talven synkkyyteen tuonut lohtua, viikonlopun heräteostos sai kielenkannat laulamaan kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mikä olisi sen suomalaisenpaa kuin paistetut muikut ja pottumuussi. Hieman porkkanaa sinne muussin sekaan ja vaivihkaa voinokare, ettei terveypoliisit huomaisi. Sitä voita kului myös paistaessa, eihän muikkuja nyt missään öljyssä uiteta, ellei sitten ihan friteeraamaan ryhdytä, mikä onkin taas ihan eri juttu. Emäntä perkasi ja minä poika paistoin. Halpaa on eines ja hyvää. Jää siinä meren annin (silakka) toiseksi. Me pidämme sellaisista pienikokoisista mujeista, joita valitettavan harvoin on myynnissä. Niitä kun voi syödä ruotoineen päivineen ilman ongelmia.

Vaikka pidänkin idän mauista ja tulisuudesta, niin kyllä tuollainen perussuomalainen (ei poliittista painoa tälle sanalle) pöperö on aina paikallaan. Makaronilaatikkoakin tein aimo annoksen (on helppo lämmittää työhuoneella) oman muunnelmani mukaan. Mausteita on enemmän kuin suomalainen keskivertokansalainen kestää. Vaan eipä tartte tulla osingolle.

Taidepuolella on tyhjäkäyntiä. Päässä kyllä surisee, mutta antaa vielä surista. Surina loppuu, kun on sen aika.