tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Illalla sillalla



Niin oli painostava ja tunkkainen ilmanala kotipiirissä, että piti lähteä kameran kanssa iltamyöhällä ulos. Ikkunan jätin auki, tuulettukoon kämppä itsekseen. Päämäärätöntä vaellusta vailla kuvanottoa. Puolen yön aikaan valo oli parhaimmillaan kotinurkilla sillan kupeessa. Siispä jalusta pystyyn ja polttohommiin. Tulos oli tyydyttävä. En tiedä, miltä näyttää pienenä, kun originaali on metrin levyinen 300 dpi:llä. Kuvaa klikkaamalla tulee hieman isommaksi se (toivottavasti).

Hieno ja ainutlaatuinen on illan ja aamun valo meillä keskikesällä. Pitäisi nuo aamuyötkin jaksaa kuljeskella, päivät on sitten unta varten. Ja hieno oli kuunsirppikin
taivaalla kulkiessaan. Säätiedotusta on seurattava ja hyväksi jos havaitaan niin on hieman suunniteltava ensi yön reissua. KingPano osoittautui hieman rimpulaksi. Oli osat pelkällä liimalla kiinni, eikä kauaa paikallaan kestäneet. Uuden osan lupasi herra Ameriikan maasta oitis lähettää. Palvelu hyvä kymppi, kestävyys nelosen luokkaa. Its een ole pelkkään liimaan koskaan luottanut. Pora ja tappi pelittää. Ja liimaa varmentamaan.

Tältä puolen en olekaan tuota siltaa ja sen kuvemaisemaa aikaisemmin kuvannutkaan. Nythän on tuokin tehty. Seuraavaksi onkin Rantaruottalaisen vuoro.

2 Kommenttia

Anonymous Rune sanoo:

Nyt on rantaruottalainen suorittanut tehtävänsä. Suoritus on no joo...parempiakin on tuolta sillalta kuvattu ja ne huiput vasta odottaa siellä jossain. Laitoin haasteen eteenpäin yhdelle eli 40100.net ja hän laittakoon sitten eteenpäin jos siltä tuntuu.

...et sillai...

6:03 ip.  
Blogger Kapa sanoo:

Odotan mielenkiinnolla uusia, tuoreita ja ennennäkemättömiä ratkaisuja. Silta ja Jyväsjärvi on mahdollisuuksien paikka. Aina pannaan kaveria paremmaksi, kunnes takki on tyhjä, masennus iskee, itsemurha-aikeet nousevat pintaan, kamerakalusto uusitaan, vanha jalusta lahjoitetaan vammaisille kiertoon kävelytueksi, velkaa tehdään lisää ja lopuksi kokoonnutaan Kompassille yhdessä itkemään, heitetään arsenaalit järveen ja muistellaan vanhoja hyviä aikoja.

6:39 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle