torstaina, elokuuta 03, 2006

Pätkissä on parvi ja tikkaat


Parven palaset pätkittiin polttopuiksi, maalatut kaatopaikalle. Samoin tuli Lundiat pätkittyä, on meillä näet katto sen verran matalalla, ettei saatu 248 senttisiä pystyyn. Kahdet olisi ollut avajaisetkin, vaan nyt piti tärkeysjärjestys miettiä huolella ja koti voitti. Nyt sitten viikonloppuna jännäämään, että riittääkö sateetonta
ilmaa vielä ensi viikolle, pitäisi mennä Tampereelle kuvaamaan yliopiston uudisrakennusta ja sitten Hämeenkyröön maiseman murrosta. Työntäyteinen viikko siis tulossa viiden päivän mökkiloman jälkeen. Kuvatkin pitäisi laittaa jonkunlaiseen järjestykseen ja siinä olen aina ollut todellinen tumpelo. Nyt kone valittaa, että ei mahdu enää sisuksiin Kapasen pojan räpellyksiä. Muualle ne on vietävä ja miten ne sieltä muualta sitten pikku valokuvaaja löytää? On minulla tuossa arkistointiohjelmakin koneella, pitäisi kai jo opetella käyttämään. Tai sitten lopettaa koko kuvien tekeminen.