lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

Bileet

Bileissä tuli oltua ulkomailla asti. Intia oli illan teema. Pallot toivottivat vieraan tervetulleeksi. Töissähän en siellä ollut, eikä kuvaaminen ollut pääasia. Aina tulee kuitenkin jotain räpsäistyä, tässä muutama kiireessä väännetty.
(Sen verran oli kotitöitä päästävä pakoon työhuoneelle, kun ei tuota nettiyhteyttä ole vielä kotiin saatu. Tärkeisiin töihin, mukamas.)







Pukeutumiskoodi ei täysin noudattanut illan teemaa. Annettakoon se nyt kuitenkin anteeksi, sillä olihan menneillään jonkinlaiset kansainväliset potkupallokilpailut.





Nuoriso harrasti latvakiipeilyä. Edellisen päivän myrsky siirsi puun vaaka-asentoon, joka helpotti huomattavasti tätä extremlajia.






Riemua ylimmillään, jopa alkuillasta.




Lähdön aika. Ruoka oli hyvää ja riittävän tulista, intialaista tietenkin. Pieni tihkusade tippui taivaalta, bileet jatkuivat.