Split tone

Silloin joskus menneisyydessä, kun tein vielä perinteisellä tavalla mustavalkokuvia (mikä muuten on se perinteinen tapa, onko se esimerkiksi collotypia , platinavedos vai sittenkin albumiinivedos), olkoon se perinteinen nyt hopeagelatiivivedos, niin joko säilyvyyden parantamiseksi, tai visuaalisen lopputuloksen takia niitä sävytettiin erilaisin menetelmin. Yksi mielenkiintoinen tälläinen kommerverkki oli split tone - tekniikka. Siinä kuvalle luotiin kaksi eri värisävyä siten, että kuvan tumma pää värjäytyi yleisimmin sinisen mustaksi ja vaaleat sävyt saivat kellertävän metallinsävyisen ulkonäön. Parhaiten tuo onnistui hopeajodidpaperille käyttäen lämmitettyä seleenisävytettä. Onneksi en tuota paljoa käyttänyt, sillä seleenihöyryt ovat vahvoja karsinogeenejä.

Eilen löysin pätevät ohjeet, kuinka tuo tehdään ilman myrkkyjä Photoshopissa. Siispä alakertaan Elliä kuvaamaan ja kokeilemaan kuvan tekoa. Samalla tuli testattua D200:n mainiota täytesalamatoimintoa, ja käsitarkenteisella Micro-Nikkorilla tietty. Kuvahan siitä syntyi, värejä voi muunnella, ja muutenkin oli joustavan tuntuinen tapa tuota tehdä. Sen verran kuitenkin monimutkainen, että piti ohje printata ja tehdessä sitten luntata. Jos nyt vaikka yhden uuden tempun viitsisi opetella viikossa, niin olisi millä vanhainkodissa ylpeillä.

Jokinen vuosi sitten muuten luin Hesarin tiedepalstalta, että raskasmetallit, etenkin raskasmetallihöyryt, vai jalometallitko ne nyt olivat, mutta hopea siinä mainittiin yhtenä, aiheuttavat ennenaikaista harmaantumista hiuksistossa. Hopeahöyryjä on vuosien varrella tullut nautittua liiankin kanssa, joten siinä kai yksi syy tuohon harvenevan pöheikköni ennenaikaiseen harmaantumiseen. Ei kai se kaikki voi naisista johtua?