tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Valoa on, mutta missä


Palattu on reissusta. Läpi sumuisen yön Tampereelta kotiin. Onneksi ei tullut hirviä vastaan.

Keskisuomalainenkin oli huomannut blogissani olleen valokuvauskilpailun boikottikehoituksen, soittelivat Saksan maalle perään ja pyysivät kommenttia asiasta.
Tänään sitten oli lehdykäisessä asiasta juttua.

Jyväskylän kameraseuran puheenjohtaja Antti Aarnio on sitä mieltä, että palkinto ja kuvien käyttökorvaus tulisi erottaa toisistaan, mikä onkin täysin oikein ajateltu. Toisaalta hän muistuttaa, että monelle harrastajalle tällä asialla ei ole mitään väliä.
Niinpä niin.

Leena Lokka Jyväskylän taidemuseosta kertoo, että kilpailusäännöissä mainittu täysi käyttöoikeus on harhaanjohtava. Kuvaajien kanssa kuulemma tehdään erillinen sopimus, jossa määritellään kuvan käyttötarkoitus, -aika ja -alue. Ihmetyttää vain, miksei tätä ole mainittu kilpailuehdoissa. Ja sitten hän lisää: "Kuvaajalla on oikeus luovuttaa kuva kolmannen osapuolen käyttöön. MYYDÄ KUVAA EI KUITENKAAN SAA."
Siis ei saa myydä! Miettikääpä mitä tämä tarkoittaa. 80 euron lunastushinnalla kaupunki kieltää myymästä kuvaa kolmannelle osapuolelle.

Lokan mielestä (Keskisuomalaisen mukaan) palkinnon ja käyttöoikeuksien erottaminen toisistaan asettaisi kilpailijat eri asemaan.
- Osa kuvaajista on ammattilaisia ja osa harrastajia. Maksettaisiinko silloin ammattilaisille kuvan oikeuksista enemmän kuin harrastajalle, vaikka käyttötarkoitus on sama?

Tätä en ymmärrä ollenkaan. Mitä tekemistä tällä on ammattilaisuuden tai harrastajuuden kanssa? Kysymyshän on kuvan arvostuksesta, kuvan käyttöoikeudesta maksamisesta. Ei sillä ole merkitystä, onko työn tehnyt ammattilainen vaiko amatööri. Miten tässä muka ollaan eri asemassa? Jos asiaa yritetään selitellä, niin olisi syytä antaa selitykset jotenkin järkeenkäyvässä muodossa. Tai sitten minä olen todella tyhmä.

Tässähän tuntee itsensä puolalaiseksi kirahviksi, jolle naapurin kusi maistuu.

3 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Jou kapa..
Otin huvikesni minäkin yhteyttä Jyskälään.
Vastasi viestintäpäällikkö näin 27p.9.
Eikä kukaan sitten enää mitään vastannutkaan.
----
"Huomenta
Jore Puusa
Olen jo antanut vastaamisen valokuvauskilpailun valmistelleelle työryhmälle.
Vastaamme asialliseen kysymykseen asiallisesti.
Hyvää syksyä ja tervetuloa tutustumaan Valo on Jyväskylässä – tapahtumaan.

Terveisin
Helinä Mäenpää
viestintäpäällikkö"
----------------------
Luulen, että tässä on kyse moraalista yleensä.
Kun valokuvasta on tullut saalista ja ammattilaisista saastaa, tapahtuu ylilyöntejä jatkuvasti.
Kuvaavat toimittajat polkevat hintoja ja ajavat lehtikuvaajat kortistoon.
Kuka tahansa saa digipokkarillaan kuvan, josta näkyy jotakin, joten valokuvaajia syntyy kuin sieniä rankkasateella.
Visuaalisuus on mennyttä. Jotkut vanhat jäärät uskaltavat pitää ääntä siitä, että valtava visuaalisuuden osaaminen ja tietämys menee hautaan, loppuja ei voisi vähempää kiinnostaa.

Pidetään hautajaiset kuvalle ja pannaan haudalle
tyhjä filkkapurkki, jossa ykkösjallua.
Faija kyllä ostaa Lidlistä halvan digin, jossa siis hei viis mekapikselii ja veli toi kympillä Viipurist potosopin. ja sit eiku kuvaamaan häitä ja muita, eikä maksa paljon.

Siihen Jyväskylän kaupunkikin tässä pyrkii,
valokuvan alasajoon.

Jore Puusa

2:24 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Minä puolestani laitoin kaikille kolmelle Valo on Jyväskylässä-tapahtuman vastuuhenkilölle sähköpostia ennen Puolan reissua, jossa viittasin linkillä kirjoitukseeni ko. kilpailusta. Tähän päivään mennessä ei ole tullut asiallista eikä muuten asiatontakaan vastausta.
Sinulle Jore sentään vastattiin, mutta sinähän oletkin Helsingistä ;)

Kapa

5:27 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

lainaus
---
Sinulle Jore sentään vastattiin, mutta sinähän oletkin Helsingistä ;)
---
lainaus loppuu

Enpäs olekaan.
En alkuunkaan.
Asun Helsingistä 32 kilometrin päässä Keravalla,
uneliaassa nukkumakaupungissa, jossa viimevuosien suurin uutinen on mustien rintaliivien löytyminen kaupungintalon wc:stä.

9:33 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle