perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Kuvittelua vai totta


Mitä on kuvittelu, mistä se kimpoaa? Kokemuksista, eletystä elämästä, haaveista, jotka nekin ovat vain tietoisuuden pohjalta kudottuja verkkoja. Vai löytyiskikö sieltä jotain uutta, ennen kokematonta, ennen meille kerrottuja?

No, joo. Menin tekemään hankintoja. Monopodin ( sellaisen kameraan laitettavan yksijalkaisen jalustan). Eihän se sama ole kuin kunnon jalusta, sellainen kolmijalkainen. Vaan kyllä tuolla huitaisee toraisia kanssaihmisiä helpommin kuin kolmihaaraisella, joka taas soveltuu paremmin joukkotappeluun. Se entinen rimpula joutaakin kierrätykseen.

Ostin myös tuohon 70-200 milliseen, joka jo ennestään oli laukussa, extenderin, elikkä jatkeen, tai siis semmoisen, joka pidentää noita lukuja 1,4 kertaiseksi. Testejä sitten tietenkin tein, jotenkin sattumanvaraisesti, ei niitä tiiliseiniä sattunut kohdalle (jospa myöhemmin). Tiiliseinäthän ovat meille fotareille se ehtymätön kuvauksen lähde.

Hyvin tuo näytti pelaavan kenttätutkimuksessa. Pihalla Elliä täydellä aukolla, siis tuon uutisvehkeen kera numero 4 on se lukema, joka muuttui 2,8:sta (tämähän on kaikille tietenkin selvä asia?) Karvoista on hyvä terävyyttä tai sen puutetta tutkia. Siispä tutkin, ja huomenna ehkä niitä tiiliseiniä.

Tuossa nyt kuitenkin pikkukuva Ellistä. Ei siitä voi olla pitämättä.
Klikkaamalla saa isommaksi (voi kiinnostaa nippeli-ihmisiä). Sigmasta on kyse,
raha ratkaisi, tai sen puute.

2 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Mistä mahtaa johtua, että meillä ammattikuvaajilla on jokseenkin jokaisella koira tai kolme kuten minulla.
olisko niin että valokuvaaja näkee läpi ihmisestä eikä pidä näkemästään. Mutta koira on puhdas ( ennekuin ihminen sen pilaa)
Sitäpaitsi koiran naama on visuaalisempi kuin ihmisen koska koiralla on korvat jotka ovat enemmän kuin ihmisen nahkalaput.
Koira sylissä on mukava tuntea lämpöä kun sitä ei ihmisiltä saa ja surra sitä että taas yksi asiakas jätti maksamatta.
Jorepuusa

4:04 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Ammattikuvaajalla on koira koska hän on itse koiran asemassa

4:56 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle