keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Kaipuuta ja tapahtumia


Valokuvataidetoimikunta saatiin sitten luotsattua. Lumosta ei pahaa sanottavaa, hyvä näin.

Ei siis Etelä-Afrikan käynti ollut meikäläisellä turha, näin vain omalta osuudeltani. Ovathan nuo taiteilijat tulleet esille maailmanlaajuisestikin matkani jälkeen. Yhdellä NYKissä näyttely ja siellä maassa muuallakin, toinen sai Word Press Photo-palkinnon ja kolmas on ehdolla Magnumin jäseneksi, ja todella loppusuoralla. Ei vanhan vainu sittenkään ole vielä lopahtanut. Viime aikoina olen sitä oikeaa vainua taasen kehitellyt toisissa asioissa, jo kuukauden polttamatta tupakkamyrkkyä. Jääkaapissa vielä kuubalaistuliaisina kolme sikaria, ne sallin itselleni, kun sopiva tilaisuus tulee. Niistä vainuista, että nenään tunkevat. Kielellisesti tuo nyt oli täysin sanonko mistä, mutta ajatuksen kai noukkasitte.

Näytäisi olevan hyvästijätön aika. Laitoin 6x6-kamerani, josta tykkäsin enemmän kuin Hasselista, myyntiin, Bronicasta puhun. Töissä oli Hasseli, Bronica taas privaattina, joka oli suosikkini. Nyt on uusi koto odottamassa, lopullista kättelyä vajaa. Hieman on haikeat tunnelmat, mutta jos ei ihminen sitä tarvitse, niin sitten menköön sinne, jossa tarvitaan. Panoraama-Noblexkin on Italian gigololla. Filmikausi on Kapasella sitten ohi, yksi Nikonin runko vielä, jossa ihanan iso etsin, sen läpi kun katselee, niin on kuin kärpässieniä päässä;)

Näissä haikeissa tunnelmissa siirtyi ajatukseni taas Beniniin, jossa Villa Karossa vietin kuukauden hienoja hetkiä. Auringonnousut aamulla, joille harvoin heräsin, aamu-uninen kun olen, laskut sitten väreineen enemmänkin jäi mieleen.

Näyttely tehtiin tuolta matkalta graafikon kanssa, ei auringonlaskuja.

Sieltä kaukaa auringonlasku. Ihmiskunnan suurin ihme ja eniten kuvattu kohde.

Vilponen alkaa olla ulkosalla, jotenkin on kaipuu Grand Popon kylään. Napurimaan Nigerian tilanne huolestuttaa, mitä katselin dokumenttia Shellin toiminnasta jokisuistolla ja että tuonne viedään suunnattomat määrät meidän tietokonejätettä, sekin vielä, jota eivät pysty käsittelemään. Helppo nakki.

P.S.

HYvästijättö olikin ennenaikainen. Perui ihminen oston. Vielä voin nukkua Bronicani rinnalla alla peiton. Jää nyt töitten laittaminen liittomme myyntitilaisuuteen. Ei ole rahaa kehystää.

4 Kommenttia

Blogger Heli sanoo:

Hieno auringonlasku!

Mikä Bronica? Minä kun menin keväällä suhaamaan ja myin Hasselblad 500c/m:ni pois :(....

1:07 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

SQA. Kuuskutonen. 50 mm ja 110 mm Makro. Kaksi kasettia. Kuiluetsin.

K.

1:15 ip.  
Blogger Heli sanoo:

Paljonkos tuosta pyydät?

1:49 ip.  
Blogger kaukoj sanoo:

Juu, Lumosta ei tosiaan pahaa sanottavaa. On kyllä kerrasaan mahtavaa että saa nauttia pitkään laadukkaasta tarjonnasta, epäreilua jopa, sanoisin näin Jyväskyläläisenä(olipa paljon ä:tä).

8:39 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle