Hämeenkyröstä maanantaina näyttely pois. Hyvin oli säilynyt, vaikka hieman pelkäsin kostean kesän aiheuttamia vaurioita kehystettyihin kuviin. Ei ollut tuo tila mitenkään stabiili lämmön, eikä kosteuden suhteen. Maatkoon kuljetuslaatikossa hetken ja katsotaan sitten, miltä studiollani näyttävät.
Tiistaina sitten aamulla Kuopioon, Aino K:n näyttely takakontissa, ihminen etupenkillä.
Samalla hoitui tuo kuljetus, kun kävin Marjan näyttelyn kuvaamassa Ortodoksimuseossa. Hyvin oli sinne sen istuttanut. V-mäinen kuvattava, kuten yleensäkin tuollaiset. Pitäisi saada näyttelyn luonne esiin, mutta samalla iskevät valaisun koukerot silmille.
Kenno ei tulkitse, ei tasaa, kuten ihmisaivot. Siinä taas tulee se ammattitaito esiin. Siksipä ei taiteilija itse tuohon dokumentointiin ryhtynytkään. Jouduin hieman käyttämään tasausvaloja, ettei pelkäksi HDR:äksi yltyisi. Olisi pokkaridokumentoija ollut kovilla.
Takaisin tullessani mietiskelin kaikenlaista, ja jotain kuvien ympäriltäkin. Tuli siinä mieleen epäonnistunut kuva. Sellainen tärähtänyt, epäterävä, väreiltäänkin kummallinen. Kaivon sitten sellaisen, joka kuitenkin on mielestäni onnistunut. Johtuuko siitä, että tunnen nuo kumpaisetkin? Yksinhän tuo ei pitkälle kanna, mutta kokonaisuudesta eristettynä voi olla, että saa uusia merkityksiä. Tässä tullaankin yksittäisen kuvan ja toisiaan tukevin kuvien vaikutukseen. Olisiko se 1+1=3 kuitenkin totta? Olisi kiva kuulla mielipiteitä.
kapa
kirjoittanut: Kapa | 01:23
1 Kommenttia
Mennään pitemmittä puheitta villakoiran ytimeen ja Barthesin hölinöihin punctumista..
(..reflecting on the relationship between the obvious symbolic meaning of a photograph (which he called the studium) and that which is purely personal and dependent on the individual, that which ‘pierces the viewer’ (which he called the punctum)..)
..niin voisin olla näin kauniina päivänä sitä mieltä, että kuvan sekundäärinen merkitys - punctum - on usein kiinnostavampi kuin se ns. ilmimerkitys. Tällaiset mielleyhtymiä ja laajempia merkityshorisontteja (vihaan sanaa konteksti) avaavat sekundäriset merkitykset kun saattavat olla sekä tulkitsijan että kuvantekijän tahattomia itsensäpaljastuksia.
Mitäpä jos kuva ei herätä sekundäärisiä merkityksiä, vaan hönkii vain pelkän ilmimerkityksen? Teknisesti ja esteettisesti erinomaisia, mutta ah, niin semioottisesti kuivia kuvia näkee kosolti. Kuten omat arkipuuhani!
Petteri, taas
Lähetä kommentti
Pääsivulle