perjantaina, kesäkuuta 25, 2010

Juhannus

On tämä yhtä helvettiä. Juomavesi pitää kantaa lähteestä, sinnekin matkaa toistasataa metriä. Mitä lie öttiäisiä matkan varrella, borrelioosi uhkaamassa ja ikuinen vaiva ja ahdistus. Aurinko porottaa, on niin kuuma, ettei voi pitää pitkiä housuja, shortseissa oltava itikoitten armoilla ja sitten kutittaa. Saunakin pitää lämmittää, puut raahattava puuliiteristä, kotona asiat hoituisi nappia painamalla. Ja tuo liikenne. Tänäänkin jo kaksi venettä käynyt lähteellä hakemassa vettä. Tuosta menivät parin sadan metrin päästä ohi meidän rannan. Että kehtaavatkin häiritä. Kantaisivat vetensä kotoaan, eikä meikäläisen mailta. Aamulla nukuttaisi, mutta minkäs teet, kun alkavat linnut kirkua ja vihellellä kovalla äänellä muista välittämättä. Saunaankin piti vedet kantaa järvestä, ja liian kuumaksi lämpeni, kun ei ollut mittaria seinällä, tuli ihan hiki ja piti mennä järveen vilvoittelemaan. Olisi sekin saanut olla hieman lämpimämpää, se vesi siellä. Ei siellä pitkään jaksanut viipyä. Ruoka sentään oli hyvää, mutta akka sen verran pölötyspäällä, että piti sitä kuunnella ja eihän sellaista selvinpäin, joten krapulaa iski. Yritä tässä sitten koiran kanssa lenkille, kun vetää kauriitten perään ja minkä lie hajujen. Eikä edes vessaa, mikä lie puusee. Ei telkkaria, ei radiota.

Kaljatkin loppu. Kameravehkeitä kassit pullollaan, mutta yhtään kuvaa en ole ottanut.

kapa