keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006

Ei se voitto, vaan jalo kilpailu


Kauhuissaan katsovat naiset luolastansa, että ihanko totta menee Jyväskylä sitä anomustaan viemään.

Kyllä vaan. Sinne laittoivat anomuksen. Kaupungin sivuilta se on luettavissa, en ole jaksanut perehtyä. Hesarista vertailin rahojen käyttöaikeita hankkeeseen. Puhuivat jotkut hakijat runsaista miljoonista, joka onkin ainoa järkevä lähtökohta tuollaisen tittelin osuessa kohdalle. Oli kymmentä, oli viittätoista, jollakin oli 26 miljoonaa.
Jyväskylä oli ajatellut pärjätä neljällä, perusrahoina jo olevat (lähes olemattomat, ja alati pienenevät) kulttuurimäärärahat ja sitten siihen kaupungin ylimääräinen milli ja loput muualta. Että sillä lailla. Vaan kun nyt on tuo milli sinne varattu, niin käyttäkää hyvät päättäjät se sitten kulttuuriin, vaikka sitä titteliä ette saisikaan. Lyödäänkö siitäkin vetoa? Minä väitän, että eivät käytä.

Että mistäkö on oikein kysymys? No, Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeesta tietenkin.

2 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Kuules runkkari, keskitys nyt vastaamaan omaan sähköpostiin ja pieniin kuvioihin, siitä ne isot asiat syntyy, minä teen ilmaiseksi, vittu te saatanan apuraha pellet pitäs tappaa. Homo. Vastaa Vittu.

5:04 ap.  
Blogger Kapa sanoo:

On tainnut laskuhumala pahasti yllättää aamutunteina vaiko oikein paha kankainen?
Muuten, "apuraha pellet" on yhdyssana, pitää kirjoittaa apurahapellet.

No, sitten ensi kerralla muistat.

Kapa

9:36 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle