Pitää hetkeksi istahtaa odottamaan, että kiireet menee ohi. Näin minä koulussa opin. Olin siinä hieman toisella kymmenellä ja kello pirisi välitunnin merkiksi. Siinähän sännättiin ulko-ovea kohti, kunnes auktoriteetin tyly käsky komensi takaisin. Piti jäädä odottamaan, että kiire menee ohi. Ohihan se meni ja seuraava tunti alkoi.
Vierähti aikaa muutaman tovin ja myöhästyin aamulla koulusta. Samainen opettaja kysymään mikä oli myöhästymisen syy. Siinä sitten silmät kirkkaana selitin, että tuli aamulla niin hirmuinen kiire, että piti jäädä istumaan ja odottamaan, että menisi kiire ohi. Siksi myöhästyin. Suuttui tuo opettajanketale ja antoi palkaksi jälki-istuntoa.
En ole sen jälkeen noita auktoriteetteja hirveästi kumarrellut, kun eivät näytä edes itsekään uskovan opetuksiinsa.
Että semmoista tällä kertaa. Tuo kuva on muuten sarjasta Jyväskylä Kokoelma/Corneville Collection. 153 postikorttia Jyväskylästä. Samaa sarjaa oli tuo edellinenkin.
P.S
Tasan eivät käy onnen lahjat. Sai yksi Hourulan taiteilija 16000 euroa työskentelyyn ja toinen sai 640. Arvatkaas kumman puolesta pahoitin mieleni.
kirjoittanut: Kapa | 14:06
2 Kommenttia
Ja jotkut ei saa koskaan mitään.
Eikö se silti ole parempi antaa jollekin niin iso määrä, että oikeasti voi tehdä jotakin sillä rahalla kuin kahdellekymmenelle taiteilijalle pieni määrä, jolla ei voi mitään suurempaa projektia kuitenkaan tehdä ja se loppuu pian ja pääsee taas valittamaan, ettei rahaa ole.
Me ei-taiteilijat teemme "oikeaa" työtä ja saamme palkkaa ja tuntuu, että rahat on aina lopussa. Ei sitä silti jaksa valittaa. Miettii vaan, että miten jotkut taiteilijat aina tuntuvat odottavan vain ilmaista rahaa. Minä mielelläni hyväksyn sen ajatukseni että palkastani osa otetaan ja annetaan uusjaossa taiteilijoille, jotta näiden ei tarvitse mennä toimistoon työhön vaan voivat työskenellä omaehtoisesti mutta ei sen mitään oletusarvoista tarvitsisi olla. Ja jos julkisia rahoja jaetaan, mielelläni annan aina kerralla paljon jollekin, jolloin sillä rahalla saa jotakin aikaankin.
Kukin vuorollaan.
Osalla niitä vuoroja on useitakin.
-M-
Samaa mieltä olen kanssasi siinä, että on parempi antaa iso apuraha, kuin jaella rippeitä sinne sun tänne.
Mitä työntekoon tulee, niin oikeaa työtä se tämä taiteenkin tekeminen on. Ei sitä koskaan muuten valiteta yhtä paljon esim. Nokian saamista yhteiskunnan tuista tai maataloustuista tai telakkatuista jne... kuin taiteilijoiden apurahoista.
Ja voi sitä kollegankin puolesta olla pahoillaan ja samalla myös iloita toisen kollegan saamasta tuesta.
Onhan kai pettyminen meillekin sallittua?
Kapa
Lähetä kommentti
Pääsivulle