Siellä ne purkissa muikertaa

Olipa hieno päivä, keskiviikko. Lämmintä, aurinkoa, eikä yhtään hirvikärpästä, punkeista puhumattakaan. Siis sienessä taas, tuo haperohöperö. Tällä kertaa tuli puoli korillista kangasrouskuja. Aivan oikein, niitä kitkeriä ja inhottavia salaattisieniä. Vaan enpä suolannutkaan, laitoin etikkaiseen mausteliemeen muhimaan. Sitten kylminä talvi-iltoina lihapadan kanssa, tiedä vaikka poron kyytipoikana (jos sitä vaikka jostain ilmaantuisi). Valkosipulia laitoin, chiliä ja muskotinkukkaa, muista mausteista puhumattakaan. Viisi purkillista tuli.

Siinä kattilaa vahtiessani laitoin taas tuon näköradion päälle ja satuin kuulemaan lopun jostain tuiki tärkeästä ohjelmasta. Nyt on kuulemma kaikkien naisten ja vaikka miestenkin kiiruhdettava jollekin ihme konsulentille kestopigmenttiä laittamaan. Ei ilman pärjää nykyihminen. ”Kun aamulla herää, niin on nopeampi lähteä rannalle tai salille tai mihin muualle tahansa”. Näin sanoi tuo konsulimentti ja oli kai ihan tosissaan. Ei helvetti tulisi mieleenkään mikäpojan heti aamulla rannalle rynnätä, ainakaan näin syyskolealla, eikä varsinkaan minnekään salille. Vaan minähän nyt olenkin vain tälläinen vapaa taiteilija, joka voi tehdä, mitä itse haluaa. Toista se varmaan on vakituisisssa töissä (etenkin niissä vakituisissa pätkätöissä) kävijöillä, heidän kai pitää ne rannat ja salit aamusella kestopigmentteineen koluta, että sitten töissä jaksaa.

Sitten tuli illemmalla semmoinen Diili-merkkinen ohjelma. Sitä seurasin hetken aikaa. Voi että oli kuvottava. Sanoisinpa siihen, että ”voi aikoja, voi tapoja”.

Sisustuksiakin siellä ruudussa pällistelin. Oli nuoren parin takkahuonetta ja kakkosasunnon kunnostusta. Vaan jos meikäläisellä olisi kakkosasuntona muutaman sadan neliön funkkistalo saneerattuna alkuperäistakkoineen, joitten suunnittelijat kyllä mainittiin, mutta seinillä oleva nykytaide jätettiin nimettömäksi, vaikka tuotiin kyllä esille mainintojen kanssa, siis että on nykytaidettakin, niin kyllä muuttaisin sen mielellään ykkösasunnoksi. Vuokralaisia varmaan täytyisi ottaa, että saisi ylläpitokustannukset maksettua. Vihjeenä vaan, jos ohjelman tekijät tätä luette, niin ensi kuun vaihteessa muuttaa taiteilijapariskunta uuteen kolmioon, semmoiseen asumisoikeusjuttuun, ei omaan . Tulkaas tekemään juttua. Ei ole meillä designiä, vaikka voisi ollakin, jos rahapussi pullottaisi. Niinhän se on, ettei meikäläinen taidetta usein osta , ei kunnon huonekaluja. Tyydyttävä on purulevyyn.

On päivä jo vaihtunut yöksi ja torstaita aloitellaan. Sienipurkit on jäähtyneet ja jääkaapin hyllyt notkuvat. On tehty taas jotain talven varalle.Vaan mites ne puolukat? Marjoja en poimi, en edes pakolla, sen verran siihen touhuun lapsena pakotettiin.

Jan Saudek kirjoitti kirjeissään aina sateesta. Minulla on parvekkeen ovi auki ja kuuntelen sadetta. Minäkin olen sadeihminen. Emme ole enää pitkään aikaan olleet kirjeenvaihdossa. Jotenkin kaipaan sitä.