Meille kuuluu, tai oikeammin nukkumapaikkaani tuo vähemmän ammattitaitoinen kolinakiekuna ja pöllykaraoke. Ammattitaitoisempi,ja valitettavasti kovaäänisempi musiikki aloittaa vasta hieman ennen puolenyön. En minä festareita vastaan ole, satun vain oleman hieman herkällä päällä. Karaokelaulantaa en makuhuoneeseeni isosti haluaisi. Siis vanha kalkkis, kai minä?
Kuvaa ette saa, vaikka gigasen kortin parvekkeeltä täytin. Jäi nimittäin muistikortinlukija työhuoneelleni. Eurooppalaiset puhuvat ateljeesta,amerikkalaiset studiosta, meille ne merkitsevät eri aioita.
Siis aivan vieras kuva
etsitään...
Pöytävuoresta on kuva, Etelä-Afrikasta, Kapkaupungista. Juurella kävin parikin kertaa, vaan en pystynyt lähtemään. Korkean paikan kammo ei ole leikin asia. Muistan kun aikoinaan omakotitalomme katolle piti piippumuurarille viedä tarpeita, niin viemättä jäi. Siitä kuulin silloiseltani että en edes mies ole, mikä lie raukkis. Joskus opiskeluaikoinani vielä Lahden hyppyrimäen huipulla kuvasin lähteviä mäkikotkia Salpausselän kisoissa, vaan nyt jäisi menemättä. Miksi nuo fobiat tulevat
vasta vartttuneemmalla iällä? Ja miksi niitä ei voisi hyväksyä? Huonoko olen ihmisenä, jos en ylös päässyt?
Vaan te jotka joskus Kapkaupunkiin suuntaudutte, hieno on kaupunki ja menkää sinne pöydän päälle, ette varmaan kadu. Minäkin yritin.
kirjoittanut: Kapa | 00:34
1 Kommenttia
Kukahan se mahtoikaan olla piippumuurarin apulaisena???
Mulla on kanss jonkun sortin korkean paikan kammmo, joten en minäkään joka paikkaan kiipeä.
Nuorena poikana seistiin kyllä harjakaton laella ja kilpailtiin siitä kuka uskaltaa mennä lähimmäs reunaa ja katsella ylöspäin.
Lähetä kommentti
Pääsivulle