lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Viikon kuva 33: "Mato lehdellä"


Päiväkävelyttämässä melkein uutta D700:sta. Laitoin nokalle vanhan kunnon käsitarkenteisen 35/2-objektiivin. Sellaisia syksykuvia olisin halunnut, ja mustatorvisieniä. Eipä tullut kumpaisiakaan. Jotain sentään löysin kahden ja puolen tunnin tarpomisella. Ötökkökuvaus on jäänyt nykyisin hiemen taka-alalle, mutta madon löysin, vai minkä lie toukan, sitäpä siis kuvaamaan. Siinä oli lehden päällä, lähemmäksi en päässyt, 30 senttiin kun tarkentaa tuo suosikkini. Tarkentaa se kyllä äärettömäänkin ja kaikkeen siinä välillä. Että aika kauas sillä voi kuvata, jos haluaa.

kapa

3 Kommenttia

Blogger Mikko J. Kalavainen sanoo:

Ohoh. Taiteilija Kapanenhan se vaihtaa kameroita kuin... no en tiedä mitä.
Että oikein Isomalla Kennolla. Kyllä Nyt on Mies? :D

Onko lystiä kun kolmevitonen on taas kolmevitonen?

7:24 ip.  
Blogger Kapa sanoo:

Joo, lystiä on ja lisää velkaa. 28/2 on myös taas kakskasi.Sain nuo, etten sanoisi edulliseen hintaan ja tuohon kakskasiinkin löytyi uudenveroinen vastavalosuoja. 55/2,8 Micro Nikkor sitten sille tarkoitettuun työhön.
Hieman totuttelua, kun vaihtuvat nuo aukonsäädöt taas sille perinteiselle rinkulalle.

Yllättäen hyvin pelittää Sigman 12-24-lasikin, joten laajakulmapää on melko hanskassa. Vanhasta Tokinan 28-70/2,8:sta löytyi yllättäen puhtia. D200:lla suttua, mutta täyskennoisella käyttökelpoinen määrättyihin tarkoituksiin. Hankitaan sitten parempaa lasitavaraa, kun jostain saa tarvittavaa maksukykyä. Vaan eipä ole tarvis hetkeen päivittää ainakaan runkoja. Fujin S2 taitaa siirtyä enemmänkin telakalle.

Noita vanhoa primejä tuli hankittua ajatuksella, että jospa vaikka Nikonkin joskus siihen täyskennoiseen... Yhdet häät kun lupasin hoitaa, niin sitten sain lopullisen syyn hankkia tuon ja 1600 ISOlla tuli hoidettua.

Että semmoista.

kapa

7:48 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Näin se tämä saasta turmelee viattomankin sielun eikä loppua näy. Mitä seuraavaksi... Hasselblad, Phase One...?

9:29 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle