sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Luuseri



Paskat. Tänään lähdin toiveikkaana kuvaamaan jouluvaloja sateen keskelle. Tarkoitus oli hieman dokumentoida tämän vuotista vesikeliä ja noitten pihapiirien joulutunnelmaa. Valot olivat jostain syystä siirtyneet ikkunalaudoille, pihapiirin ja parvekkeen diskot menneitten vuosien muotia. Sadekin vaivasi pientä ihmistä sen verran, että into ja etsiminen lopahti kesken. Koirankusetuslenkin omakotimaisema kuitenkin kiinnosti sen verran, että panoraaman sieltä kävin huitaisemassa. Jäihän siitä ainakin dokumentti.

Laajavuoressa piti sitten saada hiihtäjä ja vuodenvaihteen lumet ruudulle. Yksi onneton
siellä lylyä lykki ja juuri kun sain kuvakulmat kohdalleen, niin lopetti kesken. Jäi sekin kuva sitten ottamatta. Yhden ohituksen sain kuvattua, laimeaksi sen kuvaaminen jäi. Olisi vaatinut parempaa otetta kuvaajalta. Delete-näppylä oli tämän päivän sormiharjoituksen kohde. Luuseri, mikä luuseri.

2 Kommenttia

Blogger Jore Puusa sanoo:

Tai sitten olisi tarvittu tällainen lehtikuvaajan raato joka olis reagoinut kuin salama tai pyytänyt rouvaa hiihtämään uudestaan niin kauan että olis natsannut taustan kuusikossa olevaan koloon pää tms.
Hyvää utavuta.puuuuusaaaaa

5:40 ip.  
Blogger Kapa sanoo:

Joo, kato kun menin paikalle huomasin, että sentäs yksi hullu siellä vesisateessä hiihteli, niin ajattelin saada sen kuvan. Meni ohi, sarrrjalla vielä paukutin, jota tosi harvoin olen joutunut käyttämään, ovat nuo kuvani enemmän sellaisia staattisenpuoleisia. No sitten tsimppasin, vai mikä se termi nyt suomislangilla on tuolle, ja vaihdoin paikkaa, jotta saisin tuon lykkijän etualalle enempi. Ei tullut enää, näin kyllä, kun kaukaisuudessa suksiaan poisteli jalkopäästä. Kun nyt ei sen isompaa tarvetta ollut tuota kuvaa saada, niin jätin lisäkierrospyynnit sikseen.

Uutta vuotta sullekin.

kapa

6:57 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle