Pääkaupunkia ja maalaiskuntaa

Tuli käytyä Helsingissä. Sally Mann tietty, Valokuvataiteen museo ja muutakin.

Sally-tädin kuolemankuvat eivät nyt erityisemmin hätkähdyttäneet, märkälevytekniikka antoi niihin kylläkin omanlaisensa visuaalisen ja symbolisen lisäarvon. Hieman huvitti varoitus ennen huoneeseen menoa, että voivat kuvat joitakin järkyttää. Tottahan tämä, mutta heti sisäänastuessa ja ennen kyseistä huonetta video pyöri nonstoppina ja siellä täti tallusteli kameransa kanssa mätänevien ihmisruumiiden keskellä ja kivoja lähiksiä oli videolla myös pikkuisista valkoisista raadonryöjämatosista silmäkuopassa. Yksikin naisihminen poistui äkisti tv-ruudun ääreltä tuommoista nähdessään. En tuosta huomannut minkäänlaista varoitusta.

Syvän Etelän maisemat oli visuaalisesti valokuvan, ja nimenomaan mustavalkosellaisen, juhlaa. Ison koon kamera vanhalla suttulinssillä varustettuna ja välineen suvereeni hallinta antoi hienon kokemuksen ja uskon oman välineeni voimaan.

Videotaiteen vannoutuneena inhoajana Valokuvataiteen museon sodan kuvien puolella yksi huone, jossa pieni lapsi lusikoi maata laulaen itsekseen sodan keskellä laulua, vain jalat ja lusikoivat kädet kuvassa. Lyhyt, toistuva ja maagisen vetoava.

Hippolyte oli pettymys. Laterna Magican kellarissa sitten täältä jyväskylästä Kajaniemen Ainon, rättitaiteilijan töitä. Itse kellaritila oli hyvin tehty, mutta sisääntulon ja pikkukomeron lievästi sanottuna runsas ripustus latisti tuon kellarin hienon esillepanon. Sopi kylläkin itse divarin runsaitten kirjoja notkuvien pöytien jatkoksi. Tuli semmoinen joulukirppiksen maku suuhun, mutta näinhän se kuitenkin on, täytyyhän meikäläistenkin elää ja myymällä sitä fyrgendaalia tulee.

Kotiinpaluu olikin sitten paluuta todellisuuteen. Maalaiskunta oli palauttanut ehdotukseni parille koululle tehtävään julkiseen teokseen. Tylyydessään kirje oli ytimekäs: Olemme valinneet sinne sen ja sinne sen. Piste.

Jonkinlaista tapakoulutusta voisi sinne järjestää. Ei saisi virkaihminen olla niin kiireinen, ettei ehtisi kirjoittaa esimerkiksi, että kiitos mielenkiinnosta, valitettavasti emme päätyneet tällä kertaa ehdotukseesi, vaan valituiksi tulivat...

Samahan tuossa sisältö on, mutta jotenkin tuntisi pikkuvalokuvataiteilija itsensä enemmän ihmiseksi.