Hanhetonna

Juhlaviikonloppu. Vaan missä oli hanhi? Tai edes täytetty kana. Meillä joskus lapsuudessa vietettiin nimipäiviä, jos ei mitenkään isosti, niin ainakin muistettiin. Nykypäivänä kun maailman asiat pursuilee tuutin täydeltä, niin moiset pikkuasiat jäävät
unholaan. Ei tullut ei onnittelua, ei puhelinsoitto(j)a.

Vaan ensilumi tuli. Monettako kertaa? Tänä vuonnakin toistamiseen. Nyt näyttää jo sulavan pois. Siitä on aina se kuva otettava. Tämmöinen tällä kertaa.

Pimeää, märkää, sisällä sentään lämmin. Huomenna työhuoneelle tekemään ehdotuksia maalaiskunnan uusiin kouluihin. Jossain sentään ainakin yrittävät prosenttiperiaatetta noudattaa. Ei meillä täällä Jyväskylässä.

Suru on valtakunnassa. Osanottoni kaikille omaisille. Yksi kaino pyyntö olisi vielä:
Älkää syyllistäkö tekijän vanhempia, on heilläkin jo tarpeeksi vaikeaa.

P.S.

Jälkikirjoituksena ihan asiasta muualle, ja lähinnä kuvataiteilijoille:
Jos olette saaneet ammatti-ihmiseltä levykkeen kuvatuista teoksistanne, niin voi olettaa, että ne vastaavat sitä originaalia (siinä määrin, miten tekniikka antaa myöten). Näyttö ja tulostus eivät välttämättä ole koskaan vastaavia, johtuen jo erilaisesta tavasta tuoda värit esille. Tulostimien kyky toistaa värejä on myös erilainen, ei voi olettaa, että satasen halpis tuottaa samanlaista jälkeä, kuin tonnin valokuvatulostin. Huomioikaa myös, että musteen ja paperin yhteensopivuus on tärkeä. Erot ovat huimia. Markettikauppiaat eivät näistä asioista tiedä yhtikäs mitään. Eivätkä tietokonekauppiatkaan, mikäli omaan kokemukseeni luotan. Tietoa löytyy, jos ei netistä, niin puhelimen päästä. Kaikkeahan meidän ei tarvitse osata, eikä kaikesta tietää, kysyvä ei tieltä eksy. Ammattiosaamiseen liittyy myös tieto, vajavainenkin.