Oli pakko vielä ottaa tämä kallis yhteys, vaan turhaahan tuntui olevan. Piti hoitaa yksi työasia koskien tätä Potsdam-projektia, mutta ei suostu tämä yhteys enää sähköpostia lähettämään. Että sillä tavalla toimii nämä asiat Saksanmaalla kongressihotellissa.
Muutenkin tuntuu olevan vastoinkäymisten aika. Jyväskylästä kuuluu taas kummia, tai oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin ja eniten pelkäsin. Taisi siis mennä Lutakkohommelit niin sanotusti persiilleen. Ei tule muuttoa taiteilijaseuralle, ei valokuvakeskukselle eikä grafiikan pajalle. Kultturitoimenjohtajaksikin nimitelty Elli-täti on tapansa mukaan ollut hiirenhiljaa. Kyllä muualla olisi tuollaisessa virassa oleva viskaali jo nostanut sellaisen älämölön asian puolesta että herkemmiltä olisi korvat soineet viikkotolkulla. Vaan eihän meillä Jyväskylässä. Ja vielä kulttuuripääkaupungiksi. Hyi hitto.
Ei sitten tullut siipalle näyttökorvausapurahaa tänäkään vuonna. Olisi jo aika ollut. Kohta loppuu taiteilijat maasta, ennen kuin vuoro koittaa. Näyttöä kyllä olisi. Eikä saanut Kapasen poika residenssikuukautta Slovakian maahan, vaikka sitä jo alustavasti vähän lupailtiin. Keski-Suomen museon näyttelytilakin oli iskostunut päähäni aivan väärällä tavalla. Menee tämä Potsdam-hommeli nyt täysin uusiksi, kun tilana onkin vanha luentosali eikä mikään näyttelysali. Ihan on kuin entisessä Neuvostoliitossa. Ja mitään rimpulasermejä en kyllä rupea virittelemään. Vaan omapa on vikani kun itsestäni liikoja odottelin. Otetaan haaste vastaan ja näytetään niille!
Eilen kävimme kuvaamassa vanhaa tubisairaalaa, sittemmin neukkujen miehittämää ja hallitsemaa sotilassairaalaa, joka on raunioitunut entisestäänkin Saksan yhdistyttyä ja neukkujen lähdettyä. Pelottava paikka, onneksi oli päivä. Samaten kolusimme tyhjillään olevan tehtaan ja teurastamon. En sitten kuitenkaan kovin paljoa kuvannut, jotenkin tuntui turhalta rappioromantiikalta. Muuten olen päässyt kuvaamisen alkuun, ihmiset vain ovat kuvista poissa. Jäljet näkyvät.
Ilma on kuulemma tyypillinen huhtikuun sää, kuin kesä Suomessa. Aamulla oli hieno aurinko, nyt sataa ja tuulee koleasti. Eipä tule hiki kävellessä eikä siittiöt leijaile ilmassa. Silmiä jo kutittaa ja punottaa. Onneksi otin tippoja mukaan. Kirsikka kukkii.
Palaan Suomeen 18.4. Sitä ennen en tekstiä lisäile.
Älkää kastelko jalkojanne.
Muutenkin tuntuu olevan vastoinkäymisten aika. Jyväskylästä kuuluu taas kummia, tai oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin ja eniten pelkäsin. Taisi siis mennä Lutakkohommelit niin sanotusti persiilleen. Ei tule muuttoa taiteilijaseuralle, ei valokuvakeskukselle eikä grafiikan pajalle. Kultturitoimenjohtajaksikin nimitelty Elli-täti on tapansa mukaan ollut hiirenhiljaa. Kyllä muualla olisi tuollaisessa virassa oleva viskaali jo nostanut sellaisen älämölön asian puolesta että herkemmiltä olisi korvat soineet viikkotolkulla. Vaan eihän meillä Jyväskylässä. Ja vielä kulttuuripääkaupungiksi. Hyi hitto.
Ei sitten tullut siipalle näyttökorvausapurahaa tänäkään vuonna. Olisi jo aika ollut. Kohta loppuu taiteilijat maasta, ennen kuin vuoro koittaa. Näyttöä kyllä olisi. Eikä saanut Kapasen poika residenssikuukautta Slovakian maahan, vaikka sitä jo alustavasti vähän lupailtiin. Keski-Suomen museon näyttelytilakin oli iskostunut päähäni aivan väärällä tavalla. Menee tämä Potsdam-hommeli nyt täysin uusiksi, kun tilana onkin vanha luentosali eikä mikään näyttelysali. Ihan on kuin entisessä Neuvostoliitossa. Ja mitään rimpulasermejä en kyllä rupea virittelemään. Vaan omapa on vikani kun itsestäni liikoja odottelin. Otetaan haaste vastaan ja näytetään niille!
Eilen kävimme kuvaamassa vanhaa tubisairaalaa, sittemmin neukkujen miehittämää ja hallitsemaa sotilassairaalaa, joka on raunioitunut entisestäänkin Saksan yhdistyttyä ja neukkujen lähdettyä. Pelottava paikka, onneksi oli päivä. Samaten kolusimme tyhjillään olevan tehtaan ja teurastamon. En sitten kuitenkaan kovin paljoa kuvannut, jotenkin tuntui turhalta rappioromantiikalta. Muuten olen päässyt kuvaamisen alkuun, ihmiset vain ovat kuvista poissa. Jäljet näkyvät.
Ilma on kuulemma tyypillinen huhtikuun sää, kuin kesä Suomessa. Aamulla oli hieno aurinko, nyt sataa ja tuulee koleasti. Eipä tule hiki kävellessä eikä siittiöt leijaile ilmassa. Silmiä jo kutittaa ja punottaa. Onneksi otin tippoja mukaan. Kirsikka kukkii.
Palaan Suomeen 18.4. Sitä ennen en tekstiä lisäile.
Älkää kastelko jalkojanne.
kirjoittanut: Kapa | 16:19
0 Kommenttia
Lähetä kommentti
Pääsivulle