tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

Episodi Gdanskin satamassa


Kävellessäni tänne Hourulaan tuli mieleeni näyttelynvientimatka vuosia sitten Puolaan Wrochlaviin.Oli iso kansainvälinen valokuvatapahtuma ja itseni lisäksi vuokrapakussa istui K ja J.
Kaikilta meiltä oli näyttelykokonaisuus pakattuna auton tavaratilaan ja rompetta löytyi lattiasta kattoon. Luovan valokuvauksen keskus oli hankkeen rahoittaja. Säästösyistä emme olleet tehneet Ata Carnetta, tuota kansainvälistä tullipaperia, joka olisi vaadittu tullittomaan pääsyyn kohdemaahan.

Niinpä sitten juutuimme Gdanskin satamaan. Olisi pitänyt maksaa useamman tuhannen markan takuumaksu ja kun paluumme tapahtuisi Saksan kautta, niin milläs niitä rahoja sitten olisit perännyt. Eikä meillä köyhillä taiteilijanreppanoilla edes semmoisia summia olisi löytynytkään. Siinähän könötimme autossa kuin sardiinit purkissa.. Takaisin olivat käännyttämässä, mutta ei meillä lippuja siihen lauttaan ollut emmekä mihinkään Suomeen halunneet. Jatkoimme siis istumista. Lautta lähti takaisin ja me vaan istuimme. Välillä tuli virkailija kuulostelemaan tilannetta ja poistui päätään puistellen. Ei tuntunut viivytystaktiikka purevan. Kului siinä ehkä nelisen tuntia ja sanoi J että pannaan kovemmat aseet peliin. Jos ei naisen konstit auta, niin sitten ei mikään. Niin marssittiin tullimiesten koppiin ja vaadittiin jotain isokenkäistä paikalle. Meidän miesten piti olla hiljaa, J hoitaisi homman. Oli jo autossa harjoitellut ja keskittymällä saanut pari hellyttävää kyyneltä poskelle. Tuli karski koppalakki kyselemään ja J aloitti. Puhetta tuli kuin papupadasta ja katselimme miten silmäkulmat alkoivat kostua ja itkuinen ilme kirvota naamalle. Lopulta vesi valui kuin suihkulähteessä ja hysteerinen itku sai vallan. Silloin heltyi jo tullipomokin ja sanoi, että painukaa nyt kiireenvilkkaa, viekää romunne mutta älkää tulko tänne enää takaisin. Ja niin lähti Transiitti hiekka pöllyten Gdanskin satamasta kohti uusia seikkailuja. Oli Jussin arvoinen suoritus ja mahat naurusta kipeinä jatkui matka läpi öisen Puolanmaan.

Että kuka tämä näyttelijäneitokainen sitten oli? K oli Paajasen Kari ja itkevä neitokainen Johanna Vuoksenmaa, maanantai-illan pelastajan, ”Tahdon asian”, lahjakas ohjaaja.

Hyvää viikonjatkoa kaikille ”Linnunradan vaeltaja”-kuvan kera.

4 Kommenttia

Blogger Mikko Moilanen sanoo:

Wow, aika todella hyvin naiselta, eikä edes moraalisesti arveluttavasti. Hätä oli todellinen. Ei ne ihan turhia otuksia taida sittenkään olla ;)

10:27 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Taiteen tullimuodollisuudet ovat niin fantasiset, että niistä voisi muodostaa jo oman instituution. Yksi esimerkki on Jussi Heikkilän huuhkajansulka jonka takia 31 laatikkoa näytelyteoksia juuttui NY:n tulliin 1999. Koko näyttely oli joutua hallituksen takavarikkoon, mutta lopulta kansainvälisten konsultaatioiden kautta kuljetettiin tuo yksi sulka poliisisaattueessa lentokoneella Kanadaan, ja yksi Animal.Anima.Animus. näyttely voitiin USA:ssa toteuttaa. Porin taidemuseo teetti tästä pienen kirjasenkin:

http://www.yyteri.net/taidemuseo/fin/kauppa/kuvaus/omat2_julkaisu.htm
JanE

2:07 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Huh, kun tuli kirjoitusvirheitä. Eikö Bloggerissa ole atoumaattista oikolkua? JanE

2:10 ip.  
Blogger Kapa sanoo:

Ei ou outomaattia. Pitää opetella oikeinkirjoitusta. Jussin tapaus on tuttu ja huvittava. Minulla on myös tuo kirjanen, Jussilta saatu ja omistuksella varustettu.
Kapa

3:13 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle