Terveisiä Potsdamista

Terveisiä Saksanmaalta. Toinen päivä alkaa olla jo putkessa. Eilen aikaisen herätyksen ja matkajännityksen jälkeen päiväunet maittoivat. Pieni orientoitumiskävely lähiympäristöön ja illalla virallinen pasta-ateria italialaisravintolassa kaupungin edustajien kanssa. Kyllä sitten uni taas maittoi. Muut tietenkin söivät sivistyneesti lyhyttä lajia ja kohtalokseni koitui tuo pitkääkin pitempi nauhavehnä jota siinä suuhuni imeskelin enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Hotellini on syrjäkaupungilla, joten matkaa keskustaan kävellen on ihan tarpeeksi. Valokuvaajakamuni kanssa on mennyt hyvin ja tänään kiertelimme paikkoja lähinnä autolla ajellen.
Siinä kun kaksi kielipuolta keskustelee, niin kovinkaan henkeviä ei toiselle sanota. Hyvin on kuitenkin sanoma löytänyt perille ja ollaan tultu ymmärretyksikin.

Alkuun kummastelin tätä kielipuolisuutta, kun on aina tottunut tuohon englanninkieleen. Esimerkiksi tänään kävimme erään paikallisen fotarin luona ja saksankieltä siinä oli solkattava. Ukko (siis sen fotarin aviosiippa) oli lääkäri ja tohtorismiehiä, mutta ei puhunut sanaakaan tuota Amerikan kieltä. Vitsihän piilee siinä, että olemme entisen DDR:n mailla ja tunnetusti ei silloin tuo englanninkieli ollut kurssissa. Onneksi tuli tuota Germaanien kieltä koulussa opeteltua, että jotenkin meikäpoikakin pärjäilee. Kämppä oli kyllä korea ja kerroksia hulppeat kolme. Menkääpä Helsinkiin Eiraan kävelemään, niin tiedätte, mistä on kysymys.

Tästä hotellistani on muuten kivenheitto rantaan ja siellä tuli ilta otettua vastaan veneitä ja kanootteja katsellessa. Sellaisia kilpajuttuja. Moottoripaatissa ukko karjuu megafooniin, soutajat ja melojat yrittävät pinkoa pakoon minkä ehtivät. Nimittävät sitä karjujaa kai valmentajaksi. Ne pakoilevat kauhojat ovat taas olympiatason kipailijoita, näin minua valistettiin. Solakoita ovat poikaset ja sutjakoita punaposkityttäret veden päältä palattuaan. Kivahan noita nuoria parhaimmasta päästä on katsella. Kuvankin yritin heistä ottaa, mutta kun olivat niin vikkeliä liikkeissään, niin ei tarttunut muistikortille kuin kengät.

Saas nyt nähdä milloin seuraavan kerran kirjoittelen. Pyytävät tästä nettiajasta vitosen päivältä, joten joka päivä en viitsi moiseen hullutukseen ryhtyä. Ja se päivä on sitten lyhyin aika, mistä laskuttavat.

Vettä on sadellut ja kaljaa on tullut maisteltua hyvin kohtuulisesti. Tänään olen juonut kaksi. Huomenna on sitten testattava VIP-Sonderfahrausweisia, jolla pitäisi voida matkustaa ilmaiseksi. Ei kelpaa muuten jollakin linjalla, josta taasen en saanut selvää hölkäsen pölystäkään. Ilmeisesti huomenna työnnyn juuri sille linjalle ja lipuntarkastaja astuu samalla ovenavauksella työtänsä tekemään.

Vieläkään en oikein tiedä, mitä kuvaisin. Väriteema on unohdettava. Ellen sitten kuvaa värittömyyttä.

P.S
Langaton yhteys pätkii ja langallinen ei suostu toimimaan. Saas nähdä saanko kuvaa mukaan ollenkaan ja jää A-K:llekin sähköposti lähettämättä. Terveisiä kuitenkin ja kaikkea hyvää.