torstaina, toukokuuta 26, 2005

Tyhjä olo

Nyt on näyttely valmis, perjantaina avajaiset, semmoiset pienen joukon pippalot. Kaksi kaupunginjohtajaa tervehtii toinen toistaan ja suurlähettiläs pitää avajaispuheen. Delegaatiota on paikalla ja taidanpa mennä sinne minäkin muutaman taiteilijarutjakkeen kanssa (Potsdamilaiset tait.frouvat ja heidän suomalaiset emäntänsä ukkoräähköineen, joista toinen olen minä). Kyllä siinä
smooltookinki raikaa ja naurun rätkätys kaikaa.

Lentoaseman kuvat sain myös valmiiksi ja taitaa olla taittaja jo niitten kimpussa. Hieman on tyhjä olo kun on hommat noin niin kuin pääosiltaan hoidettu, eikä kiire pukkaa päälle.Tulihan noita puolivuorokautisia päiviä viime aikoina tehtyä ettei sormet enää riitä niitä laskemaan. Työhuoneen uusi(vanha) sohva on testattu moneen otteeseen ja uni on siinä maittanut. Herätys tapahtuu näinä aikoina siinä puoli kuuden maissa auringon iskeytyessä sohvanvaltajan naamavärkkiin.

Vaan jo seuraava projekti oven takana odottaa. En ole viime kiireiltäni tehnyt varmuuskopioita kuvilleni ja nyt kone ilmoittaa että ”Could not complete your request because of a problem parsing the TIFF file”. Ei siis kuvat aukene ja jos sitten välillä aukeaa, niin mikä milloinkin ilman logiikan häivääkään. Enkä edes tiedä mitenkä niitä pitäisi parsia vai pitäisikö ollenkaan. Ja villalangallako pitäisi.

TIFFIÄ PÄIVÄÄ VAAN KAIKILLE!