torstaina, syyskuuta 15, 2005

Yrmentelyä




Leukuun sain vihdoin ja viimein kuvat toimitettua ja uutta satsia työstän pikku hiljaa. J. toi uusia skannattavia ja vedostettavia ja siinähän aika kuluikin rattoisasti ruutua tuijottaessa ja printterin rauhaisaa sahaamista kuunnellessa. Harmonialla piipahdin ihan asian kanssa ja samalla laskin kuvien alla olevat punaiset laput. Kovin olivat pienet ne myyntimerkit, kun en yhtään siinä kiireessä huomannut. Pitäisi varmaan ruveta markkina-ajattelevaksi ja ruveta tekemään enemmän ”kansan” makuun meneviä kuvia. Vaan auttaako tuokaan, sillä eihän ”kansa” noissa gallerioissa liiku. Ja tuntuu, ettei tuolla Harmoniassa liiku muutkaan. Missä lienee vika, ehkä liian keskeinen paikka kaupungissa, eikä toiseen kerrokseen ole hissiä.

Lumo-triennaaliakin aloiteltiin kokoustamalla. Vuosi on kulunut edellisestä, joten aika on aloittaa uuden tekemistä. Nyt vaan katseet maailmalle, turha tässä on vaikertaa.

On se muuten kumma, kun meitä taiteilijoita syyllistetään siitä, ettemme osaa hoitaa tuota bisnespuolta kunnolla. Aina olemme kinuamassa yhteiskunnan varoja, vaikka sponsorirahaa on ympärillä pilvin pimein. Emme vain osaa hyödyntää sitä. Lohdutuksena meikäläisille, ettei osaa nuo isot sedätkään korkeilla palleillaan kyseistä asiaa. Luulisi noilla tietokoneromuvaraston pitäjillä, proffatason miekkosilla, olevan suhteita bisnesmaailmaan hieman toisella volyymillä kuin meikäläisillä taiteilijanreppanoilla.Vaan kun ei niin ei, vähäisiä kulttuuriin varattuja rahoja 32000 euroa vuodessa sinne varastoon täytyy upottaa. Siis enemmän, kun taidemuseolle annetaan toimintamäärärahaa.

Nyt helpotti, kun sai narista.
Pikkuisen.