sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Taatan taival


Tulipa aamusella pitemmän päälle tallusteltua kulttuurimaiseman kehdossa. "Taatan taival"-niminen patikkareissu vanhaa taksvärkkitietä. Siellä samoissa maisemissa, missä kirjailijakin aikoinaan. Anteliaitten naikkosten tupa oli pellon pientareella luhistunut, harmaana ja vajavaisena kyhjötti. Lähistöllä uutukaisena pönöttävä ykytalo pellon halki kulkevan sepelitien jatkena.

Vaan oli taival saanut uutukaisen ilmeen, ei ihme, että kunta ei uusimmissa esitteissään sitä pahemmin mainosta. Kumisaappaat jalassa taivalsimme, ei kaupunkikengille sopiva ollenkaan. Vielä vinossa könöttävät harmaantuneet kyltit paikoillaan, kuin muistuttamassa elämän kuolevaisuudesta.

Aamulla isäntäparin seurassa miellyttävä mahantäytehetki, sanomalehti risteili ihmiseltä toiselle, palasista kun oli koottu. Sieltä muuten huomasin "hauskan" pikkuartikkelin, meidänkin lehdessä hieman eri tavalla toimitettuna, jonka kotiin tullessani huomasin. Kouluttavat Himalajalle hiihdonopettajia. Sinne siis hissejä ja hauskanpitoon! Nythän kiipeilijät ovat jo saastuttaneet M.Everestin rinteet, joten eihän tuo lisä ole ollenkaan pahitteeksi. Naturpoliksen yritysjohtaja
Ville Skinnari sanookin Hesarin mukaan, että Himalajasta muodostuu kulttipaikka, johon matkataan ympäri maailmaa. "Kohderyhmänä ovat turistit ja Intian ökyrikkaat. Keskuseen ei järjestetä junayhteyttä, jotta paikalliset köyhät pysyisivät poissa"

Hienoa Skinnari! Voitko sen paremmin sanoa?