torstaina, syyskuuta 27, 2007

HDR





Kuvasinpa kummajaisesti Hämeenkyröä. Ihan kokeeksi käsivaralta HDR-kuvia. Siis käsivaralta. Kamera sarjatulelle ja automaatti hoiti vielä valotuksen vaihtelut. Rups, ja kolme erilaista valotusta muistiin. Tuo kummajainenhan on teniikka, jolla saadaan kuvaan enemmän sävyjä, mitä kameran kenno pystyy toistamaan. Tässä esimerkissä vasten aurinkoa kuvattu kohde kirkkauseroineen on liian suuri, että kaikki sävyt tulisivat tallennettua. Valotetaan esimerkiksi kolme eri valotusta, yksi,että vaaleat sävyt näkyvät, yksi, että varjot näkyvät ja vielä yksi sieltä keskeltä. Sitten yhdistellään tämä paketti. Tähän on olemassa erilaisia ratkaisuja, nyt käytin Photomatix-ohjelmaa. Tarkoituksenani oli saada luonnolliselta näyttävä, silmän havaitsema kuva. Ylityöllestyttyjä kuvia, joita netti on täynnänsä, sellaista en halunnut. Lopputuloksena siis mielestäni kuva, jolta maisema näytti ns. oikeasti.
Noita ylityöllistettyja löytyy googlaamalla HDR tai jotain sellaista.

Tekniikka on hieno apuväline, mutta se ei saa näkyä lopputuloksessa. Tekniikka on vain väline, ei itseisarvo. Nopeasti kyhäämäni versio siitä, mitä tarkoitan on tässä.

Alinna se lopullinen. Eikös näytä ihan tavalliselta? Sehän oli tarkoituskin. Tämä vain esimerkkinä, että ei kaikki, mikä näyttää tavalliselta ole kuitenkaan helposti tehtävissä. No, helpostihan tuo syntyi, pitää vain osata. Siihen taas kuluu työtunteja, joskus jopa vuosia.

4 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Hei.
Kuvasi näyttää tosi hyvältä ainakin näin maallikon silmään. Googletin HDR:n ja Photomatixin ja ironista kyllä, saitin omat esimerkkikuvat sen etusivulla olivat (mielestäni) miltei kaikki ylityöstetyn näköisiä, samoin useat Photomatixin kuvagallerian kuvat. Olen itsekin yrittänyt hiukan samaa arcsoftillani, mutta pikselit puuroutuvat kummasti, useimmiten.

Blogillasi on ilo käydä, koska kuvat ovat aina huippuluokkaa.

11:33 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Hyvältä näyttää kyllä lopullinen kuva. Hienoa kerrankin nähdä luonnollisen oloinen HDR.

Itseä HDR-kuvat eivät ole innostaneet. Lähinnä sen takia, että kaikki näkemäni kuvat on ollu reilusti ylikorostettuja.

8:00 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Täytyy sanoa, että tähän mennessä olen melkein katsomatta ohittanut, jos jossain on ollut juttua hrd-kuvista: Tekniikasta oli tullut sellainen mielikuva, että sillä välttämättä tulee yliprosessoidun näköisiä kuvia.

Nyt rupesi kiinnostamaan enemmän! Tuo esimerkkikuvasi näyttää oikein mielekkäältä.

3:52 ip.  
Blogger Heli sanoo:

Ihan samaa mieltä. Hyvin onnistuit, kun et samaa virhettä kuin kaikki muut eli vetänyt överiksi. Tuo on luonnollinen.

Itse en aio edes kokeilla HDR:ää, varsinkaan nyt kun olen lopettanut digille kuvaamisen. En kuitenkaan ollenkaan sano, että digi olisi paha tai huono. Se vaan ei istu mulle.

5:01 ip.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle