keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2005

Lähtöä odotellessa voi rupatella joutavia


Siinä heitä nyt on valmiina suureen seikkailuun. Äiti Venäjän syliin tekee mieli. On siinä pikku napinpainajavärkkäilijällä ollut huuli pyöreänä kun oikeat taiteilijat ovat koonneet näyttelyä. Nyt pitäisi kaiken olla valmiina ja lähtö edessä. Saa nähdä, onko reissulta paluuta, vai sinnekö hukkuvat ja jauhautuvat byrokratian suuriin rattaisiin. On rauha maassa tai pikemminkin Hourulassa hulinaviikkojen jälkeen. Nythän olisi hiljaista tehdä omia juttuja, kun valtaosa väestä painuu töittensä perään, vaan kun alkaa olla hommat siinä vaiheessa, ettei täällä ole mitään odottamassa ruudun äärellä. Taidan suunnata nokkani kohti Saimaan rantaa ja etsiskelemään sitä kuuluisaa Ruokolahden leijonaa. Sunnuntaiaamuna kun tuon eukon saa potkaistua matkaan, niin sittenhän sitä joutaakin jo lähtemään. Kameran otan mukaan jos vaikka kuvia... Ja laineitten liplatukseen on rauhaisaa nukahtaa.

Hommat saa nyt tältä päivältä riittää. Ja illalla sinne Harmoniaan Valokuvakeskuksen tairjoilusta nauttimaan. Saadaan tämä kesäkausi vihdoinkin avatuksi.

6 Kommenttia

Anonymous Anonyymi sanoo:

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

3:13 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

Kyllähän siellä kotona voisi vaikka SUURsiivousta harrastaa, jos on tekemisestä pulaa. Ikkunoiden pesukin näin kesänkorvalla. Ja mitenkäs tuo sinun käytäväkaappisi onkin jäänyt järjestämättä. Aikonut olet kyllä muistaakseni ainakin pari vuotta.Hyvä se olisi Opelin rotjakettakin välillä siistiä.
Että eläpäs luule liikoja... :-)

Mie tuun kottiin. Viipurin torilta ostan ISON kaulimen. Ja votkoo et saa ennenkö nurkat kiiltää ja ikkunoista läpi näkkee.

3:17 ip.  
Blogger Kapa sanoo:

Vaan omapa on työhuoneella kaappini ja kaapin sisältö. Auto puhdistunee Saimaan rannalla lintujen säestäessä kiirentöntä puuhastelua. Suursiivous tapahtuu ja ikkunat puhdistuvat rivakammin ikään kuin yhteistuumin. Ja onhan sinne mökillekin kivempi sitten tulla, kun on ensin laitettu kesäkuntoon talven jäljiltä. Siinä on emännänkin sitten hyvä nahkaansa poltella ja järveen mennä kellellensä. Karhunpelättimenkin laitan portille turvaksi. Ihan jo rupeaa väsyttämään tuommoinen ylenmääräinen reuhtomisen ajattelukin.

3:32 ip.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

No joo.
Vaan pittää sinun ensin aita rakentaa ja siihen portti hommata, että on sille karhunpelätille luvattu paikka.
Vai sekö piikilangantapainen ruosteinen jäännös siellä pusikossa aitaa markkeeraa? Portti nyt kumminkin on tehtävä. JA HIENO, karhun ja leijonan kestävä.

3:55 ip.  
Blogger Kapa sanoo:

Jos minä sen vaikka piirrän. Voit sitten sitä ihailla ja mielikuvitella, miltä se oikeasti näyttäisi. Meinaan etten turhaan huononnäköistä pystytä.

8:23 ap.  
Anonymous Anonyymi sanoo:

N0, piirrä sitten. Siellä Ruokolahella kun en kuuna kullan valkeana ole kuitenkaan lokkia isompaa elukkaa nähnyt, paitsi tietysti meidän koira. Että mitä niitä pelättimiä ja lautahäkkyröitä luontoa rumentamaan pystyttää.
Vuan mitenkä se fotarinreppana piirtää ossaa. Ota foto (värkithän sulla on siihen tarkotukseen hommattu, monen kokoiset) jostakin hienosti tehdystä aidasta, niinkuin esim. se minun tekemäni aita erään talon pihalla, jota en kehtaa mainita. Kuvitellaan sitten se aita sinne ... tai miten vaan kuvittaa

9:58 ap.  

Lähetä kommentti

Pääsivulle