R 3/4
Aamulla irrotin tiskikoneen letkuista ja vein A:n kanssa uuteen asuntoomme. Ei sitä saa itse asentaa. 45 euroa ottavat raksamiehet siitä, että laittavat kaksi letkua paikalleen ja yhden sähköjohdon pistokkeeseen (siis töpselin seinään). Johan tuo ylittää valokuvaajankin tuntiliksan moninkertaisesti, aikaahan tuossa vierähtää maksimissaan kymmenen minuuttia.Irroittamisesta ei kukaan ole maininnut sanaakaan. Ajattelin sitten käydä ostamassa tulpan siihen entiseen liittimeen, ettei vesi suihkua vahingossa lattialle. Mitalla mittasin halkaisijan (25 mm), jotta osaisin ostaa oikeanlaisen osan. Semmoista ei kuitenkaan kaupassa ollut. Apua sitten sain lopulta, kun myyjä ilmaantui paikalle ja ojensi, että tässähän se lukee, mikä siihen käy. Luki pussin päällä, että R ¾. Kas kun en heti tajunnut!
Joitakin kuukausia sitten olin taidemuseolla Lumo-asioissa ja tuli puhetta teoskuvien arkistoinnista ja muusta sellaisesta. Mainitsin noista tutkitusti säilyvimmistä kultaisista CD-levyistä ja tuntui asia kiinnostavan, kun eivät olleet kuulleetkaan moisista. No nyt olin sitten sähköpostin välityksellä yhteydessä aivan muissa asioissa erääseen ihmiseen siellä ja mainitsin noista levyistä ja sivusin muutenkin (kevyesti eli vähäsen) tuota sähköisen kuvan säilytysongelmaa ihan vaan hyvää hyvyyttäni ja auttamismielessä. Vaan virheen tein! Otti tyttöpahanen nokkiinsa moisesta rähinöinnistä ja tunkeutumisesta heidän reviirilleen. Ei saa tälläinen valokuvaajareppana heidän asioihinsa puuttua. Hyi, hyi! Kas kun en heti tajunnut!
Näin se on, elämme mielenkiintoisia aikoja.
0 Kommenttia
Lähetä kommentti
Pääsivulle