Oma ego

Memento Parkissa tunsin itseni pieneksi suurten ja mahtavien pystien keskellä. Tänään taas sain egolleni vahvistusta, kun käveskelin kaduilla, ja minä vaivainen 171 senttinen pätkä huomasin lähes koko ajan olevani pitempi muita kulkjoita. On tämä paprikakansa keskimäärin huomattavasti lyhyempää verrattuna meihin pohjoismaalaisiin.

Etnograafisessa museossa Suomi-näyttelyssä paikallisen henkilökuntaan kuuluvan opastuksella kierrettiin näyttely Evan kanssa. Eva on taas Kansallimuseon valokuvaosaston henkilö, joka on toiminut minulle organisaattorina ja tulkkina. Minun on pärjättävä vajavaisella englannillani. Suomikuvaa unkarilaisittain nähtynä esitteli tuo näyttely.

Illalla sitten illallinen ravintelissa runoilijan seurassa. Eloisa ihminen oli. Lupaili
kysellä kontakteja kuvausprojektiini, joka on hieman hakusessa. Eivät ihmiset täällä mielellään päästä koteihinsa ventovierasta tirkistelijää kameroitttensa kanssa kaiken maailman toreille ja turuille heitä ja kotiansa levittelemään.

GirlFriendini laukussa sitten kämpille ja matkalta tarttui tuollainen kaupunkinäkymä.
Sateinen ilta ja kaupungin valot kadulla on jotain sellaista, mistä olen aina pitänyt. Isoista kaupungeista en ole tosin koskaan suuresti välittänyt. arsinkaan yksin ollessani. Mittakaava on pienelle ihmiselle liian iso, eikä kulkemista opi hetkessä.

Korkean paikan kammoisena oli inhottavaa tänään nousta Budapestin pisimpiä metrorullaportaita. Lähellä edellä olevaa, missään nimessä ei vilkaisuakaan taakse/alas ja katse edelläolevan kenkiin. Ja ne portaat olivat tosi pitkät ja jyrkät. Hyi helvetti.

kapa