Metamerismi vaivaa

Mukavasti alkoi päivä. Vedostelen Beninin työvedoksia A4-kokoon ja siinä ohessa surfailen netissä alan kuulumisia katselemassa. Näinhän se on, katselmusta käydään kuuntelemassa ja kuulumisia katselemassa. Krapulakin on menneen talven lumia ja Leukusta oli tullut hieman rahaa, mikä nosti mielialaa entisestään. Leukuhan on verkon kautta toimiva kuvatoimisto, jossa minäkin olen vaikuttanut vuoden verran. Kuvia sinne vain pitäisi tuottaa roppakaupalla lisää. Ei muutamalla sadalla kuvalla pitkälle pötkitä, kyllä niitä pitäisi meikäläisellä olla siellä tuhansia, jos meinaa myyntiä odotella ja tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että määrä ei saa korvata laatua. Kovanimisten luontokuvaajien seurassa meikäläinen räpeltää, vaan on sitä näköjään käyttöä välillä taviksenkin luontokuville ja kivahan on vaihteeksi tehdä muutakin kuin vakavahenkistä taidetta.

Tiedä sitten tuosta vakavahenkisyydestä, kyllä tuo taiteen tekeminen sen verran sekopäistä puuhaa on, että väkisinkin rupeaa naurattamaan. Onhan meitä tosikkojakin joukossa, varsinkin tuolla aloittelijoiden puolella. Sitä kun tullaan taidekoulusta valmiina taiteilijana, niin ei tahdo kamanat galleriassa ehjänä pysyä kun sisään marssitaan. Stressihän se pienelle ihmiselle moisesta touhuamisesta tulee.

Kyllä tuo vedostaminen on tullut vaivattomaksi nykypäivänä. Ei tarvitse pimiössä uitella käsiänsä myrkyissä eikä höyryjä hengitellä. Oman aikansa tosin vie tuo opettelu näihin uusiin vehkeisiin, ei ne kuvat pelkästään nappia painamalla synny. Nyt kun muutaman vuoden olen tuota Photoshoppia lähes päivittäin pyöritellyt, niin alan pikkuhiljaa hallita perusasiat. Tietokoneaikaan siirryin välittömästi silloin, kun ensimmäiset arkistokelpoiset musteet tulivat pöytäkoneisiin. Pöytäkoneella tarkoitan tulostinta, jolla voi maksimissaan tulostaa tuonne A3+ -kokoon saakka. Ala on kehittynyt valtavaa vauhtia ja musteet mukana. Oma koneeni käyttää täyspigmenttimusteita ja värin kestävyys on aivan omaa luokkaa. Metamerismi vain on näillä väreillä häiritsevän suurta. Metamerismihan on termi ilmiölle, jossa väriaine näyttää eri väriseltä erilaisessa valossa. Varsinkin neutraaleissa väreissä on ero huomattava. Itse vedostankin kuvani halogeenivalolle sopivaksi, onhan se yleisin gallerioissa käytetty valo.

70-luvun puolivälissä esimerkiksi Kodak valmisti 16 erilaista mustavalkopaperia. Oli erilaisia pintoja ja sävyjä, nyt taitaa olla markkinoilla kahta laatua, kiiltävää ja mattaa, joku puolikiiltävä ehkä siinä välissä. Onneksi on vielä pieniä valmistajia Ranskassa ja Itä-Euroopassa, joten etsivälle kyllä tarjontaa on. Taitaa vaan tuo vedostamisen taito pikkuhiljaa yleisemmin hiipua ja harvassa ovat tuon jalon taidon omaavat. Juuri kuulin sellaisenkin kummajaisen, ettei apteekki enää suostu myymään kemikaaleja, jos haluaa itse valmistaa kehitteensä. Pelkäävätkö, että pommeja tehdään, vaiko ihan naapuri myrkytetään? Outoa.

Täällä digipuolella on sentään paperitilanne lohdullinen. Perinteikkäät taidepaperin valmistajat ovat alkaneet päällystää legendaarisia papereitaan mustesuihkareille sopiviksi. Valitettavasti Suomen markkinat vain ovat sen verran pienet, että täytyy kääntyä ulkomaisten nettikauppojen puoleen. Valokoima on huikea meikäläisiin verrattuna ja hintatasokin on toista luokkaa, meidän käyttäjien eduksi.

Olli tuolta Mikkelin suunnalta taas hoputtelee postikorttikirjan tekoon.
Jyväskylä Kokoelma/Corneville Collection.
Harkitaan.

Kapa

P.S Täytyypä tämäkin ilouutinen vielä ilmoittaa:
Eilen soitin vihaisen puhelun suoraan maahantuojalle siitä pullonpohjalasista. Ja niin vain
tapahtui, että tänään sain uuden tilalle ja kunnollisen. Jipii!