torstaina, toukokuuta 29, 2008

Taivaanvuohi ?


Kuusi pellistä pizzaa, sämpylöitä ja pari kakkua antoivat sellaisen sulotuoksun asuntoomme, että alkoi näkyä taivaallakin kummia. Emäntä auttoi naapuria tulevan valkolakkijuhlan valmisteluissa. Minä en asiaan puuttunut, vaikka ruuanlaittoihmisiä olenkin. Parsat vain kuorin ja sitten pakoon.

Ensimmäinen lehtitilauskytkykauppa tuotti tulosta. Tilasin jatkotilauksena kaksi ensimmäistä numeroa Bonniersin Historia-lehdykkää. Bonuksena kolme japanilaista keittiöveistä. Koko paketti jotain 6 euroa. Jatkotilaus on peruttu ja veitset kotona. Hyviä ainakin ensisilmäyksellä näyttivät olevan. Testataan myöhemmin. Lehti tuttua Bonniersin selkokielipaskaa.

Lintuja joskus tuli nuorempana tähyiltyä, mutta on se jäänyt muitten asioitten jalkoihin, joten nyt en ole ihan varma tuosta. liekö se taivaanvuohi?

kapa

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Viikon kuva 20


Hiljaisuutta olen pitänyt. Siittiöt ilmassa vaivasivat ja muukin. Töitäkin on tullut tehtyä. Nyt ei nenä enää valtavasti tuhise, mitä silmät hieman hiekkaa täynnä.

Viime lauantaina taidemuseolla taiteilijoitten ja käsityöläisten kevättori. Sinne vedostelin pikkukuvia, kun tunnetusti isommat ja normaalihintaiset ei ketään tunnu kiinnostavan. Oli kukkaa, maisemaa, muutakin. Kuusi tuntia päivystin tiskin takana, sitten vaihtui vuoro ja emäntä paikalle. Mitään en myynyt. Hintahaitari kympistä viiteenkymppiin. Pari kehystettyä, toinen satasen ja se toinen 400. Onneksi myyntipöytä ei ollut kuin kympin. Mitähän järkeä tuossakin oli?

Vaan kevätpurot solisee.

kapa

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Viikon kuva 19


Kevätpuro solisee.

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Viikon kuva 18



Taidegraafikko tilasi nuorallatanssikuvia itsellensä materiaaliksi. Valmistelut hieman vajavaiset ja toimeksianto epämääräinen. Ateljeessa kuvattiin illansuussa vallitsevissa loisteputkivaloissa. Kuvia kuitenkin saatiin ja toivottavasti ovat kelpoisia käyttötarkoitukseen. Innostuin sitten leikkimään kotiläppärilläni ja aikani väänneltyä sain kuvan aikaiseksi. Laitan originaalin mukaan ihan vain siksi, että näette, kuinka kummallisia on nuo kuvantekemisen kiekurat. Ihan on ammatti-ihminen tanssin alalla tuo Noora, ei graafikkokaan mistään huonommasta päästä ole. Saas nähdä, miltä näyttää kuva uudella näytölläni, sen näkee kun työhuoneelleni ehdin.

kapa