perjantaina, tammikuuta 28, 2011

Lähikuvausta



On jäänyt kuvaaminen viimeaikoina hieman vähiin. Ei ole oikein innostanut kuvien tiirailu ja säätäminen miniläppärillä. Voisihan noita tietysti varastoon kuvata, jos joskus saisi vaikka oikean koneenkin käyttöönsä. Pöytäkone on rikki, eikä sitä enää kannata lähteä paikkaamaan, tehoa pitäisi saada lisää. Ei toimi isompi läppärikään. Ratkaisuhan tuohon olisi marssia alan likkeeseen ja ostaa päräyttää uusi kone ja toimiva tilalle. Tässä tulee eteen yksi vakava ongelma. Varmaan on helppo arvata mikä se mahtaa olla?

Eilen kuitenkin rohkaistun jo kävelyttämään kameraani pihapiirissä ja uskaltauduin hämärän tullen jopa kolmen sadan metrin päähän kotipiiristäni lähikuvausalueelle. Vaihdoin jopa jalustaani piikit alle. Vaikeaa oli värien säätö tällä kalibroimattomalla postimerkkinäytöllä, eikä nuo nykyisten katulamppujen kummalliset valot helpottaneet yhtään asiaa. Oli noissa pylväitten päissä ennen hehkulamppuaikaan nätti ja tunnelmallinen valo. Nitä on ikävä.

Avajaisviikko, keskiviikkona Äkkigalleria (Yliopistonkatu 26 C), ja tänään täytyy kai hetkeksi piipahtaa Beckerillä. Äkkigalleria on auki sunnuntaihin klo 13-19, ja siellä on seinillä meikäläisenkin töitä. Ihan ovat myytävinä, jos vaikka saisi pesämunan siihen tietokoneeseen.

Iltapäivää eletään ja pieni salainen toiveeni on, jospa vaikka joku muistaisi onnitella syntymäpäiväni johdosta. En kylläkään mitään suuria odotuksia tuollaiseen ole itselleni laittanut. Ilahduttaahan tuo auringonpaistekin.

kapa

lauantaina, tammikuuta 22, 2011

...monta on kummallista asiaa...

Eilen perjantaina oli hieno ilta. Ainoani oli ostanut liput oopperaan, ja se oli sitten menoa. Keski-Suomen alueoopperan Verdin Macbeth. Meikäläisen ensimmäinen oopperakokemus, ja sanon, että kokemus, ja positiivinen sellainen. Pitikö ihmisen eläkeikää lähestyä ymmärtääkseen tälläisenkin hienouden, josta ei ymmärtänyt yhtään mitään. Ehkäpä vielä joskus eksyn kanta-astujana katselemaan niitä varpaillaan käveleviä kummallisuksia. Oli Kaupunginteatterin iso sali ääriään myöten täynnä, Hesarikin oli noteerannut, eikä ollenkaan huonoksi havainnut (tiedän kyllä, että ei se ollut Hesari, vaan ihan oikea ihminen).



Tänään sitten oli valokuvauspäivä. Ei vakava, ei työkeikka, vaan sellainen rentouttava. Valokuvaajaystäväni György Gátin kanssa kiertelimme lähiseutuja. Ihan vain lunta katsellen. Vaan kyllä yhdessä paikassa tarpoi ihminen varmaan parin sadan metrin verran mahtipuikkoja kuvaamaan, minulle riitti ensimmäiset viisi metriä. Oli hankea valehtelematta sinne, tiedettähän, asti. Siinä ihmettelin unkarilaisen sitkeyttä kuvan perään - minä laiskimus.



Ihmettylyyn nyt itseni laitan, ja siitä ensimmäiseksi kaupungin julkiset taideteokset. Ovat kuulemma päättäneet, paikallisen lehtijulkaisun mukaan, että jos jotain ostetaan, niin sitten sellaisilta, jotka ovat ennenkin tehneet noita töitä. On kuulemma taloudellisesti edukkaanpaa, kuin kilpailuttaa esimerkiksi eri tekijöiltä. Mihin jäävät tällöin uudet tekijät, mihin jäävät tällöin uudet innovaatiot. Valokavataiteilijana ihmettelen, että tuolla on mukana myös taiteilijaseuraamme edustava ihminen, joka tuntuu olevan (ainakin lehtijutun mukaan) samaa mieltä päättäjien kanssa. Miten voidaan sulkea pois esimerkiksi graniittiin kaiverretut valokuvat, veden alle alta valaistut valokuvat, tai vaikkapa aulassa olevan kuvan läpi käveleminen. Julkinen taide on nykyään muutakin, kuin seinämaalaus tai pysti puistossa.



Äkkigalleria meillä Jyväskylässä on hieno asia. Anna Ruth tuli Kanadasta ja kotiutui tänne. Löysi vielä hyvän ukon itselleen.
Kaupunki on elävä, varsinkin liikemaailma. Liike poistuu ja toinen tulee tilalle. Väliin jää tyhjää. Tähän Anna iski kiinni. Miehensä Juhon kanssa ovat valppaina ja tuovat muutaman päivän näyttelyitä. Ei mitä tahansa huttua, vaan ihan vakavasti otettavaa tasokasta taidetta.



Ja sitten valokuvauksellista kummastusta, nyt enemmänkin laitepuolelta.
Muutaman vuoden ikäinen Sigman 70-200/2,8 pötkyläni osoittaa pakkasella hyytymisen merkkejä. Ei tarvitse olla kui puolisen tuntia -15 asteen pakkasella, niin jo on tuskaa zoomirengasta väännellä ja himmennin jumittuu täyteensä, eli siihen 2,8-aukkoon. Täytyy sekin laittaa öljynvaihtoon.

Objektiivisuojan onnistuin kännipäissäni hukkaamaan Panan 20 millisestä ja aloin etsiskelemään uutta tilalle, Verkkokauppa.comista sitten vihdoin löytyi 30 euron hinnalla. Etsiskely siirtyi eBayhin, josta löytyikin tosin paketti, jossa oli noita kaksi, viisaasti kyllä ajateltu, sillä ainahan ne johonkin unohtuu. Tein siis epäisänmaallisen teon, ja tilasin ne kaksi 4,5 euron hintaan kotiinkuljetettuna, Hong Kongista. En siitä palaneesta kaupasta, vaan ihan oikeasti toiselta puolen maailmaa, postikuluineen. Panee ihmisen miettimään, eikä vain siten, että halvalla sain.

Ihmettelen myös, otsikon mukaan olen ihmettelemässä jotenkin kai jotakin, kehystämön näyteikkunaa, jossa on grafiikan vedoksia, akvarelleja ... myytävänä ja
hinnoiteltuna. On siellä paljon valokuviakin, painojäljennöksinä, kehystettyinä ja kuvaajan nimi painettuan se ja se photography. Olen jopa lukenut nettipalstalla, kun joku kehuu valokuvaa, että olisi hieno seinällä julisteena. Vähän kuin grafiikan vedos rasterikuvana tai veists keskellä olohuonetta koottavana paperijäljennöksenä.

Ja lopuksi ihmettelen sitä, miten joku toinen mobiililaite on niin ylivoimainen toiseen nähden, kun molemmat hajoaa enemmän tai vähemmän kosteissa olosuhteissa tai vaikkapa autossa pakkasella. Minunkin laitteeni hajosi saatuan kylvyn suolaisessa merivedessä.

Vaan oli silti kiva päivä, kuviakin sain aikaiseksi, muitakin kuin tänne laittamiani.
Lumesta en nyt viitsi valittaa, sillä ensi talvena sitä ei ehkä ole, ja loskassa tarpoessani en kehtaa valittaa oikean lumen puutetta. Vaan tänään kyllä äärräpäät meinasivat syöksyä suupielestä, kun yritin Beckerin (se meidän taiteilijaseuran galleria) pihasta lähteä ja luisuin penkkan jumiin. Onneksi löytyi neljä raavasta miestä kirjailijatalolta apuun ja pääsin miniläppärini pariin. Hyviä työntäjiä olivat.

torstaina, tammikuuta 06, 2011

Alkuvuoden mietteitä


Hyvää tätä vuotta satumaisten maisemien keskeltä. Hieman olen ärtynyt viidettä päivää kestävän päänsäryn johdosta, joten en ole kovinkaan hauskalla päällä. Siitä anteeksipyyntöni.
Art Forumin kakkososa lähti käyntiin uudella kokonaisuudella, joten sinne setelitukot pursuten. Kyseessähän on Jyväskylän taiteilijaseuran myyntinäyttely Forumin kauppakeskuksessa toistaiseksi tyhjässä liiketilassa.

Tässä iltana äskeisenä istuskelin niitä näitä jutustellen joittenkin ihmisten seurassa ja tuli puheeksi Keskisuomalainen-nimisen sanomalehden talvikuvauskilpailu. Oli jonkun tuttu lähettänyt sinne innokkaana kuviaan. Minä siitä heti valpastuin ja aloin kyselemään, josko on säännöt luettu, ne pienellä präntätyt siellä linkkien takana. Siellä nimittäin lukee näin: "Keskisuomalainen voi HYÖDYNTÄÄ ja käsitellä materiaalia PARHAAKSI KATSOMALLAAN TAVALLA (lihavointi minun)". Siis hyödyntää parhaaksi katsomallaan tavalla. Kannattaisi miettiä, mitä tuo tarkoittaa. Korvauksista ei tietenkään puhuta mitään, sillä niitähän ei makseta. Paitsi lehtitalolle.

Olisitteko valmis lähettämään runojanne runokilpailuun samoilla ehdoilla? Järjestäjällä olisi oikeus esimerkiksi myydä runonne kustannusyhtiölle, joka julkaistuaan ne kirjana käärisi rahat itselleen. Missään vaiheessa ei kirjoittajalle tulisi sentin senttiä.

Tai olisitteko valmiita lähettämään kilpailuehdotuksenne julkiseen taideteoskilpailuun. Ehdotuksenne ei voittaisi, mutta järjestäjä myisi luonnoksenne kolmannelle osapuolelle, joka toteuttaisi sen omassa yhteydessään itse valitsemiensa tekijöitten avustuksella. Tietenkään alkuperäisen ehdotuksen tekijä ei saisi siitä senttiäkään.

Minua pidettiin vanhana kärttyisänä ukkona, kun noin negatiivisesti uskalsin ottaa asian esille. Tämä on kuitenkin sen verran tärkeä asia, ja koska en voi enää olla nuori vihainen mies, niin tyydyn olemaan vanha kärttyinen ukko.

Ja kysymyshän oli kuitenkin mielipiteestä. Miksi en saa olla mielipiteeni kanssa ilman, että ihmiset hyökkäävät päälle?
-
Siitä Forumista vielä. Siellä on kolme ehdotusta, joista voitte valita neljännen kerroksen seinälle mieleisenne seinämaalauksen. Tämä on rehti kilpailu, josta voittaja saa korvauksen, eikä muitten ehdotuksien tekijänoikeuksia siirretä kenellekään. Ainoa kummallisuus tuossakin, että näytilläolevien ehdotusten mukana ei ole selostusta työstä, sen ajatuksesta, värimaailman valinnasta, teknisestä toteutuksesta etc... Olisi avannut yleisölle ajatusta varsinkin ei-esittävän työn kohdalla. Näyttää siltä, että ei ollut taiteilijaseuran edustajaa loppumetreillä mukana, sillä eihän ammatti-ihmiset olisi voineet tälläistä lapsusta sallia.

Älkää osallistuko lehtitalojen valokuvakilpailuihin. Jos kuitenkin haluatte osallistua, niin kerätkää ryhmä ja lähettäkää tuhansittain epäteräviä vääränvärisiä tärähtäneitä suttukuvia. Se on niille oikein.

kapa