tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Maanantai-illan huumaa


Sami K. , tuo valokuuvajamestari, soitteli ja kertoili tulleensa Cornevilleen kuvauskeikalle. Että jos vaikka hetki istahdeltaisiin ja rupateltaisiin. Olivat assarin kanssa nälkäisiä, joten etsiydyimme ruokaravintolaan. Minä jo syöneenä tilasin kevyttä tulista (no joo, ehkä suomalaiseen makuun), kanan palasia.

Siitä sitten Vakiopaineeseen olutjuomaa nauttimaan. Kiitos vaan Samille tarjoulusta.

Iltahan vierähti, ja pöytään yllättävästi enemmänkin valokuvaajia. Graafikkokin siihen.
Yltyivät tarjoamaan jotkut, en minä sentään persaukinen. Valomerkki vilkkui ajallaan ja sitten kotiin, kiitos Downin, ei tarvinnut enää takaisin kävellä. Ilmainen kyyti, kiitos ihmiselle. Hienoa, että löytyy vielä pyyteetöntä ystävällisyyttä.

Valokuvaaja, kuten muukin taiteilija työskentelee alati, jos ei konkreettisesti, niin sitten aivoillaan. Samista räpsäsin kuvan, 3200 ISOlla, jos se kellekään mitään sanoo. Työtä vielä vapaa-ajallakin.
Pitihän tuokin jotenkin testata, tuon uuden lelun kyvykkyys.

Vielä tässä mietin residenssianomusta. Vanha ukko, vielä saattaisi olla mahdollisuuksia. Hallitus kuitenkin on ilmoittanut suunnattoman paheksuntansa moiseen.

kapa

Ilman lupaa olen kuvan julkaissut, kaljalasikin on näkyvillä. Oikeusjuttu tuosta on pantava kai vireille, kun Samin tuollaisessa yhteydessä uskalsin tuoda esiin. Tosin täytyy myöntää, että sopimuksista ei keskusteltu. Ja julkinen paikka. Ei mainoskäyttöön.

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Golfia




Tuli muuten eilen kuvattua enemmänkin. Peräti 20 kuvaa. On siinä muistikortti tiukoilla. Golfkentän laitaa tallustelin suuntana markettien tiskit. Repertuaarini kun on laaja, matokuvista urheiluun, niin pannaan nyt pari urheilukuvaakin näytille. Pallo on hukassa tuossa toisessa; tuurini mukaan myöhästyin hieman, sillä tilanne oli parhaimmillaan asteltuani näköetäisyydelle. Jalkazoomia kun jouduin käyttämään, ehti paras hetki jo ohittua.

Toisessa onkin jotain samaa, kuin pilkkijäällä istujassa. Siinä ollaan yksin itsensä kanssa, mitä lie mietitään? Tokkopa muuta, kuin seuraavaa reikää. Vaan mikäs minä olen tuosta mitään sanomaan. Huvinsa kullakin.

kapa

Lisäys:
Työkoneelta kun katselen eilistä vääntöäni kotiläppärillä, niin voin sanoa, että väriä piisaa vaikka muille jakaa.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Viikon kuva 33: "Mato lehdellä"


Päiväkävelyttämässä melkein uutta D700:sta. Laitoin nokalle vanhan kunnon käsitarkenteisen 35/2-objektiivin. Sellaisia syksykuvia olisin halunnut, ja mustatorvisieniä. Eipä tullut kumpaisiakaan. Jotain sentään löysin kahden ja puolen tunnin tarpomisella. Ötökkökuvaus on jäänyt nykyisin hiemen taka-alalle, mutta madon löysin, vai minkä lie toukan, sitäpä siis kuvaamaan. Siinä oli lehden päällä, lähemmäksi en päässyt, 30 senttiin kun tarkentaa tuo suosikkini. Tarkentaa se kyllä äärettömäänkin ja kaikkeen siinä välillä. Että aika kauas sillä voi kuvata, jos haluaa.

kapa

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Viikon kuva 32


Hämeenkyröstä maanantaina näyttely pois. Hyvin oli säilynyt, vaikka hieman pelkäsin kostean kesän aiheuttamia vaurioita kehystettyihin kuviin. Ei ollut tuo tila mitenkään stabiili lämmön, eikä kosteuden suhteen. Maatkoon kuljetuslaatikossa hetken ja katsotaan sitten, miltä studiollani näyttävät.

Tiistaina sitten aamulla Kuopioon, Aino K:n näyttely takakontissa, ihminen etupenkillä.
Samalla hoitui tuo kuljetus, kun kävin Marjan näyttelyn kuvaamassa Ortodoksimuseossa. Hyvin oli sinne sen istuttanut. V-mäinen kuvattava, kuten yleensäkin tuollaiset. Pitäisi saada näyttelyn luonne esiin, mutta samalla iskevät valaisun koukerot silmille.
Kenno ei tulkitse, ei tasaa, kuten ihmisaivot. Siinä taas tulee se ammattitaito esiin. Siksipä ei taiteilija itse tuohon dokumentointiin ryhtynytkään. Jouduin hieman käyttämään tasausvaloja, ettei pelkäksi HDR:äksi yltyisi. Olisi pokkaridokumentoija ollut kovilla.

Takaisin tullessani mietiskelin kaikenlaista, ja jotain kuvien ympäriltäkin. Tuli siinä mieleen epäonnistunut kuva. Sellainen tärähtänyt, epäterävä, väreiltäänkin kummallinen. Kaivon sitten sellaisen, joka kuitenkin on mielestäni onnistunut. Johtuuko siitä, että tunnen nuo kumpaisetkin? Yksinhän tuo ei pitkälle kanna, mutta kokonaisuudesta eristettynä voi olla, että saa uusia merkityksiä. Tässä tullaankin yksittäisen kuvan ja toisiaan tukevin kuvien vaikutukseen. Olisiko se 1+1=3 kuitenkin totta? Olisi kiva kuulla mielipiteitä.

kapa

perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Viikon kuva 31


Menevät nuo viikot edelle, kuvat tulevat jäljessä. Toissa viikko vierähti Saarijärven museossa Ite-näyttelyn töitä kuvatessa. Pelkkää reproamista, sanoisi joku. Kolmatta pitkää päivää tuli siellä vietettyä teosten parissa. Ei ihan yksinkertaista tuokaan "reproaminen". Voisihan tuollaisen hetkessä hutaista, mutta silloin kun asiat halutaan tehdä kunnolla, siihen tuhraantu aikaa ja valaistustakin on rakenneltava hieman uusiksi. Monet "oikeatkin" taiteen tekijät kuvittelevat säästävänsä vähäiset roponsa kuvaamalla itse pokkareillaan ja säästävät "osaamisellaan". Vaan mikäs minä olen siihen mitään sanomaan, kukin tekee miten parhaaksi näkee.

Viime viikonloppuna sitten häät. Minähän en mikään hääkuvaaja ole, taisivat olla neljännet, missä olen ollut kuvaajana. Homma tuli kuitenkin hoidettua, ja mitä nyt noita muutamia satoja otoksiani, taisi niitä kertyä sellaiset seitsemisen sataa, olen katsellut, niin eiköhän siitä jonkinlainen kooste synny. Kirjahan niistä kootaan, sellainen mitä voi tilata vaikka yhden kappaleen. Saksanmaalta olen löytänyt kelpo laitoksen, jonka jälki tyydyttää. Päiviähän tuossa kuluu meikäläisen tavalla kuvia väännellessä.

Matkalle tekee mieli. Jos vaikka residenssi tai jonkunlainen taiteilijavaihtosysteemi. Eihän se pelkkää lomaaa olisi, vaikka sitäkin. Veronmaksajien rahoilla ylläpidetään tuollaisia mahdollisuuksia ja velvoitteet ovat
olemassa. Se on aina mahdollisuus johonkin uuteen, mitä ei täältä löydy, tai mitä ei enää osaa katsoa. Jokainen tuon tietenkin kokee ja ajattelee omalla tavallaan. Kirjailija etsien muistiipanovihkonsa kanssa, kuvataiteilija luonnoslehtiömerkintöineen. Valokuvaajan on työskenneltävä paikan päällä, tosin ideoita voi myös jatkaa kotonakin, mutta olemme oman taiteemme kanssa enemmän kiinni paikassa ja hetkessä. Meillähän ei ole tyhjää paperia, ei tyhjää kangasta minkä täyttää sisältämme, meillähän on nykyään vain tyhjä muistikortti, mikä täytetään jo olevasta, tosin oman näkemyksemme kautta tulkittuna.

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Kuvattiin sitä ennenkin




Minkä suuren luontokuvaajan onkaan Maailma menettänyt? Tai sitten...

Braunin nuija ja happoakku roikkumassa. Exakta Varex ll a, ja Enna 300/4,5 ja palkeen päässä jotakin, jota en nyt muista. Innokas olin.

Hepokatitkin olivat silloin mustavalkoisia.

kapa